Lumous

Lumous. Kirjoittanut Saima Harmaja

Oi kuulautta näiden kevätöiden,

kun kaikki taivaan valo ikävöiden

maan päällä viipyy, hennomatta pois,

kun heleimmillään hymyy kevään multa,

kun puistot hohtavat ja arkaa tulta

säteilee ikkunat kuin lumotut ne ois.

Ui punertuen pilvet meren yli,

se syvään hengittää, niin kuultavana syli,

se, kirkas, taivaan armautta juo.

Hymyssä auerten en nähdä saata,

mi vettä, valoa, mi taivasta tai maata.

Jää pilvi rantaan, säde mullan luo,

ja siipi kantaa aavain ääriin asti.

Niin säde lienen, tuuli, lintunen –

Mut kesken kirkkauden taivaisen

maan kevään tuomet kukkii huumaavasti.

Ma mitä lienen? Miksi tänne jäinkään?

Min lumouksen silmissäsi näinkään?

Mua mikä sitoo? Valo aaltoon vaipuu,

yö kevään, nuoruus, rakkaus ja kaipuu –

Mik’ on tää murhe, joka ahdistaa?

Niin kaunis olet, taivas, kaunis, maa –

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.