Luominen

Luominen. Kirjoittanut Paavo Poutiainen

Ol’ ennen ajan tämän alkamista

Vaan pimeys, yö synkkä valloillaan,

Ja kaos-luoman alku-aineksista

Ei ilmesty viel’ elon hiukekaan,

Ja syvyyksissä synkkyys vallitseepi,

Ja kaikkialla kuolo hallitseepi.

Hah! keskellä nyt kuolon hiljaisuutta

Jo kaikuu ääni Kaikkivaltiaan,

Se valon tuo, se luopi eloo uutta,

Tuoss’ synty-sanat taivahan ja maan,

Ja lähtein lemmen iki-lähtehestä

Lemp’-olennoita tuo ne tyhjyydestä.

Nyt ”tulkoon valkeus” ne sanat soivat

Luojamme suusta ensin, suistaen

Pimeyden usvat pojes, ja ne toivat

Jo näkyville maisen valkeuden,

Ja ijäisyyden yö nyt pakeneepi,

Ja ensimmäinen päivä valkeneepi.

Nyt valkeus ja henki, elon tuopa,

Jo alkaa tehdä vaikutuksiaan,

Ja Luojan mahti-sana, kaikki luopa,

Kaikk’ olevaiset käskee olemaan,

Luo taivaan äärettömän tähtinensä,

Maanpallon kasvineen ja karjoinensa.

Jo kukoistaapi kaikki loistossansa,

Ja elon hauskuus luodut riemuun saa

Ja ihminenkin luonnon kaiken kanssa

Nyt elämätä nauttii ihanaa,

Ja sieluns’, alkuansa Jumalasta,

Henk’-yhteyttä sen etsii autuasta. –

Myös hengen maailmassa vallitseepi

Yön pimeys ja kaos kauhea,

Se henki tuolla mikä hallitseepi

Tuo turmiota vaan ja tuhoa,

Kaikk’ kadonnut on elo kokonansa

Ja kuolo pitää kaikki saaliinansa.

Kun Herran sana joskus tuolla vielä

Nyt kaikuu, saa se ihmeen aikahan,

Se pimeyden, kuolon poistaa, siellä

Luo valkeuden, aina loistavan,

Ja hengen elämä siell’ ilmauupi,

Se uskon, rakkauden, rauhan tuopi.

P[aavo]. P[outiainen].

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.