Luonnon kirja/Luku 12

Tulesta
Luonnonkirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius

Kahdestoista Luku.

Tulesta.

Antti sanoi: en ymmärrä mitä tuli on. Eihän tuli ole mitään; on waan muiden kappalten häwitys.

Niinpä onkin, sanoi isä. Ei siis olekkaan se aiwan oikein kutsua tulta elementiksi eli alku-aineeksi. Mutta kerran on se tullut tawaksi. Ei tule tulesta ajatella niin, että se häwittäisi jotakin aiwan peräti. Muutamia aineita se irtauttaa heidän alku-osiinsa, ja toisia muuten muuttaa. Tuo puunpalanen on enimmästi hiilestä, wedystä ja haposta. Jos mikä palaa, wetää se itsehensä ilman happoa. Muutamat puun alku-osat yhdistywät hapon kanssa ja menewät ilmanmoisiksi. Mutta suurin osa hiilestä jääpi jälelle, kuin myös tuhka, jossa on lipeäsuoloja. Alku-aine hiili saattaa wieläkin huweta yhdistyessänsä hapon kanssa. Muutamat aineet eiwät pala koskaan. Kulta ei hupene tulessa, waikka se sulaa. Pellawa, tulikiwi ja ruuti saattawat hywin helposti _syttyä_, ja sellaisia aineita kutsutaan syttywiksi. Muutamat taas, niinkuin rauta, tarwitsewat kowan tulen, ennenkuin palawat.

Nyt sytytän kynttelin, ja se palaa _liekissä_. Kun sen puhallan sammuksiin, niin sen sydän _hiiluu_. Mitä on liekki? Liekki on palawa kaasu siitä aineesta, jota kuumuus hajottaa. Siinä liehuu pieniä _säkeniä_ tawallisesti noesta, joka on noussut palawasta aineesta. Siinä säkeneet kiiltäwät, ja siitä _paistaa_ liekki. Talikynttilä näyttää hywästi, sentähden että talissa on paljon hiili-ainetta. Palawa wäkiwiina antaa aiwan heikon walon, sentähden että siinä on wähä hiiltä. Siksi _sawuaa_ kynttiläni, ja siksi nokeupi korsteenin sisus sawusta; mutta palawasta wäkiwiinasta ei tule paljo ollenkaan nokea. Olen nähnyt fosforin palawan ilmitulella ja hywin sawuawan, mutta sawu ja loiste-aine ei ole nokea, waan fosforia ja happoa yhdistettynä. Mitä on hiillos? Se on palawaa ainetta, josta ei tule palawaa kaasua. Jos puhallan siihen ilmassa olewaa happia, tapahtuu palaminen nopeammasti, ja siihen ilmautuu liekki, kun siihen tulee kaasua.

Nytpä ymmärrät, kuinka halot palawat tulessa. Nyt ymmärräthän, minkätähden puhalletaan tuleen, miksi laitetaan ilmanweto tulisijoihin ja minkätähden huone palaa nopeammasti tuuli-ilmassa. Jota pitempi korsteeni on, sitä paremmin wetää se, ja sitä paremmin puut palawat takassa. Mutta miten sammutat tulen? Jos kaadat wettä tuleen, heität hietaa siihen eli jonkun peitteen päälle, niin sammuu se pian. Miksikä niin? Siksi että estät ilman tulemasta tuleen; siitä suljet pois ilman hapon, joka wirkistää tulen. Ja niin tukehutat sen juuri kuin eläimen, joka ei saata hengittää. Jos tuli on päässyt irti tuwassa, niin elä aukase akkunoita. Tapahtuupa niinkin, että tuli tukehtuu omaan sawuunsa.

Tulen wiritämme lämpimää ja hyötyä warten, keittämistä, paistamista ja muutakin warten. Siihen käytämme puita, mutta muissa maissa käytetään hiiliäkin, kiwihiiltä ja polttoturpeita. Jos lykkäämme pellin kiinni tulen takassa palaessa, niin huone täyttyy sawulla. Jos se pannaan kiinni hiilten wielä palaessa, tulee siitä _häkää_, josta monta ihmistä on kuollut. Jos korsteenia ei ole isoon aikaan puhdistettu noesta, käypi niinkin, että noki alkaa palaa, josta tulee nokipalo. Sen saapi parhaite tukehtumaan hienonnetulla tulikiwellä, jota nakataan takassa olewaan hiillokseen. Tulikiwen höyry tukeuttaa tulen.

Tuli lämmittää ja tuli walaisee. Waloksemme sytytämme walkealekon takkaan eli päreen pihtiin, mutta usein sytytämme talikynttilänkin eli öljylampun. Sydän imee sisäänsä talin eli öljyn, joka sitten palaa ja walaisee hiiluwalla hiili-aineella.

"Tuli on hywä renki, mutta huono isäntä", sanoo sananlasku. Sentähden pitää sitä waroa kuin sutta rautahäkissä. Muutoin tekee se meille kauhean wahingon, niin että pienestä tulitikusta saattaa tulla hirmuinen tulipalo, josta kaupunkeja ja kyliä saattaa perinpohjin häwitä. Kyllähän tuli on ihmeellisimpiä luonnon woimia. Muutamat aineet kuumuwat palamatta ja waloa antamatta, esim. kun wettä nakataan poltetuille kalkkikiwille. Muutamat kappalet antawat walon, mutta eiwät pala, esim. kiiltomato eli lahonnut puunpalanen eli tulitikku, jota aiwan hiljaa hiwuttelen. Usein on tulen ilmituleminen aiwan ihmeellistä. Kuinka woidaan niin kowa kuumuus saada kappaleista, jotka itsessään owat niin kylmiä kuin teräs ja pii.

Sen näemme, että tuli saadaan kihnaamalla, juuri kuin tulitikussakin, eli kun kahta kowaa kappaletta yht'äkkiä lyödään yhteen, niinkuin hewosen kengänkin käytyä tiellä kiwiin. Metsä-ihmiset ottawat sillä lailla tulen, että hierowat kahta kuiwaa puupalasta wastatusten. Myllynkiwet kuumenewat ja sytyttäwät myllyn, jos ne kauwan pyöriwät tyhjinä. Jos heiniä pannaan kosteina latoon, alkawat ne jonkun ajan perästä kuumeta ja ottawat tulenkin. Samoin tekewät puuwillatkin (pumpulit). Laiwa, jossa oli kiwihiiltä lastina, syttyi tuleen, kenenkään tietämättä, mistä tuli tuli. Wiimein keksittiin kiwihiilen itsestään syttyneen. Muutamissa maissa, joissa maa on täynnä syttywiä aineita, alkaa maa alhaaltapäin palaa, josta tulee _maapalo_ _Aurinko- tahi tulilasilla_, joka murtaa walon, woin koota auringon säteet pieneen paikkaan, joka tulee niin kuumaksi, että puu syttyy tuleen. Ja suurella tulipeilillä saatan polttaa timantinkin.

Kun kesällä on hywin lämmin, kokouu usein mustia pilwiä taiwaalle. Tawallisesti näyttäwät ne kulkewan tuulta wastaan, kun ylhäällä olewa ilma juoksee toista suuntaa, kuin se alempana maan pinnalla olewa. Kohta leimahtelee kaitaisia tulenliekkiä, juuri kuin tulen kieliä, pilvien laidoilla, ja sitten seuraa kowa järinä, joka wapistuttaa ihmistä, sillä hän tuntee siinä woimattomuutensa kaikkiwoiwan Jumalan edessä. Se on majesteetillinen _ukkoinen_, jonka jyristessä lapset piilouwat äitinsä syliin. Mutta jos olet ulkona kedolla, niin älä pelkää jyrinää. Se ei wahingoita ketään, ja kun se kuuluu, on waara jo siwu, sillä se on _leimaus eli ukontuli_, joka woipi särkeä suurimmatkin kalliot ja tappaa eläimiä ja ihmisiä, jossa se lyöpi kohti. Älä piilou silloin pitkäin puiden alle, sillä ukontuli ampuu warsinkin korkeisin teräwäpäisihin kappaleisin, särkee ne ja menee aina maahan. Wälistä näkyy leimaus jyrinää kuulumatta, ja sitä sanotaan _Kalewan walkeaksi_. Ihmeellistä on se että ukontuli juoksee muutamain aineitten pintaa myöten, niinkuin metallein, niitä wahingoittamatta; mutta muut aineet, niin kuin puu, eiwät woi ukontulta johdattaa, ja siksi ne särkywät. Jos tahdotaan warjella kirkontornia, joka usein on ukontulen waarassa, kun se on teräwäpäinen ja korkea, niin naulataan kupari-kaistale juoksemaan tornin huipusta aina maahan asti. Kun ukontuli sattuu tornin huippuun, juoksee se näkymätönnä alas ukkosen johdattajaa myöten ja katoaa, mitään wahinkoa tekemättä. Mutta jos ihminen silloin koskisi ukkosen johdattajaan, kuolisi hän kohta sen kowasta vauhdista, sillä hänen ruumiinsa wiepi ukkosen woiman läpitseen.

Mitä on ukkonen? Mitä on ukontuli? Sen sanon sinulle. Olethan nähnyt kissan selän pimeässä silitellessä antawan säkeniä. Olethan nähnyt tukkasi wälistä rätisewän säkeniä, kun sitä kampaat. Jos hieron lasinkappaletta eli harstilewyä, niin näen kummallista. Jos panen samassa lasin eli hartsin wiereen waskitorwen, messinkipallon eli muuta metallia, jonka alla on lasinen jalka, ja kosken sormellani palloon, niin lentää säe kuulasta, ja tunnen wähäisen piston sormeeni. Jos minulla on warsinainen kone, sitä warten tehty, niin woin saada niin kowan täräyksen messinkikuulasta, että kaadun siitä. Ja jos otan sinun ja muitakin käteeni, niin menee sama täräys jokaisen läpi. Mutta jos sinulla ja muilla on willakinnas kädessä, niin emme tunne täräystä eikä säkenettä ja silloin ei menekkään se näkymätön woima meistä muihin.

Mikä on siis se kummallinen woima, joka löytyy kappaleissa salattuna ja wirkoaa elämään kihnaamalla? Se on _sähkö eli lieke_, ja se on se, josta ukontuli tulee. Se saattaa tulla monesta syystä ja kokoutua kauwan, ennenkuin se laukeaa. Niin kokoutuu se kesälämpimällä pilwihin, ja ukontuli, joka lentää pilwestä, on samallainen säkene, joka sähähtää messinkipallosta sormeeni; mutta ukontuli on paljoa wäkewämpi. Ruumiini ja kaikki metallit johdattawat sähköä pikaisesti läpitsensä. Puut, wesi j.n.e. wiewät sitä hitaammasti. Lasi, pihka, willa ja silkki eiwät johdata ollenkaan tätä wäkewää woimaa.

Siitäkin tulee sähköä, jos panen sinkkilewyn waskilewyn päälle parittain ja jotakin nestettä wäliin. Sitä käytetään siinä merkillisessä keinossa, joka nähdään olewan maanteiden wieressä Turun, Helsingin ja Wiipurin kuin myös Turun ja Tornion wälillä. Siellä on pystytetty korkeita pylwäitä määrättyin wälien päähän, ja pylwästen päihin on asetettu wernissalla woideltu waski-lanka, joka kulkee yhdestä kaupungista toiseen. Kun sähkö saa waikuttaa yhdessä päässä lankaa, tuntuu sen waikutus samassa jo toisessakin päässä. Ja se käypi niin sukkelasti ettei ennätä silmiään räpäyttää, ennenkuin sähköwoima lentää Turusta Wiipuriin. Nyt on niin sowittu, että ne ja ne merkit merkitsewät erilaisia puustawia. Niin kysytään jotakuta asiaa Helsingissä. Kohta tiedetään se Wiipurissa, Turussa eli Torniossa, ja saatetaan heti siihen wastata. Ja tätä merkillistä ja hyödyllistä laitosta kutsutaan _sähkösanan lennättimeksi_.

Setäni, joka on kulkenut merellä, sanoi, ettei mitään ole niin hirmuista kuin _maanjäristys_. Kerran kun hän oli Amerikassa, tunsi hän maan tärisewän jalkainsa alla, niin että akkunalasit särähteliwät rikki ja kellot alkoiwat itsestään soida tornissa. Älä ole peloissasi, sanoiwat muut merimiehet. Tämä on ainoasti _maantärinä_ eikä sitä pitkitä kauwaksi. Maantärinä loppui; mutta jonkun ajan kuluttua alkoi maa täristä kowemmasti, niin että huoneita ja muureja rysysi kumoon ja kukistui ihmisten päälle. Kaikki wäki riensi ulos lakeudelle, pelastamaan henkeänsä. Sitten tuli helle ilmaan ja kowa tulikiwen katku; siinä kuului jyminä, juuri kuin maan-alainen ukkonen. Ja kerrassaan halkesi maa, niin että kokonaisia kaupunkeja ja kyliä syöstyi sywyyteen. Meri pauhusi suurissa aalloissa, waikka ei tuulta ollut, ja hyökyi rantainsa ylitse ja hukutti kaiken maan, joka oli likinnä. Meren sywyydestä kohosi uusia saaria, joita ei kukaan wielä ennen ollut nähnyt; ja missä wasta oli kuiwa maa, siihen syytiwät meren aallot särkyneitten laiwain säpäleitä. Nyt oli hätä ja pelko, jota ei kukaan woi selittää, siksi kuin luonto muutamain päiwäin perästä tuli jälleen tasapainoonsa, niin että elämään jääneet ihmiset saattoiwat rakentaa itselleen uusia asumasijoja siinä häwitetyssä maassa.

Niin hirweä Jumalan rangaistus on maanjäristys, ja se tulee maan sisässä olewasta tulesta. Sillä monta merkkiä osottaa koko maan sisuksen jalkaimme alla olewan tulisena ahjona, niin että tämä kowa maakuori, jolla asumme, ei ole paljo kolmea tahi neljää peninkulmaa paksumpi. Kun wettä tulee maan-alaisista reijistä tulta likelle, muuttuu se höyryksi, ja höyry paisuu niin hirmuisella woimalla, että se täristää maata ja wälistä murtaa rikki sen kowan pinnankin. Mutta muutamissa maissa owat wesihöyryillä ja tulella kulkupaikat, joista ne nousewat ylöspäin, tekemättä niin suuria häwiöitä. Oletko koskaan kuullut puhuttawan _tuliwuorista_?

Olen, sanoi Antti. Olen nähnyt kuwa-taulun, jossa koko wuori on sawussa, ja jossa wirtaa juuri kuin tuli-ojia pitkin siwuja.

Sellaisia wuoria on monta maan päällä. Muutamat owat kauwan aikaa sitten palaneet loppuun ja sammuneet; mutta toiset sawuawat alin-omaa aina tuhansia wuosia sitte, ja wielä wälistä puhaltawat ne tulta. Silloin kuuluu jyrinä wuoren sisästä; tulenliekki, tuhkaa ja tulisia kiwiä syöstyy ulos wuoren suusta, jota kutsutaan _aukoksi eli kraateriksi_, ja lentää monta peninkulmaa ilmassa. Sitten wirtaa ulos juuri kuin paksu puuro, jota kutsutaan _laawaksi_, sulaneista ja tulisista aineista wuoren sisästä ja juoksee hiljoilleen siwuja alas siksi että se jäähtyy ja hyytyy wiimein aiwan kowaksi. Ja niin saattaa kiwisateesta ja tuhasta ja laawasta tulla monta ihanaa tienoa wuoren ympärillä häwitetyksi.

Kun lapset kuuliwat tämän, peljästyiwät he ja sanoiwat: hywä Jumala, warjele meitä maanjäristyksestä ja tuliwuorista. Mutta isä sanoi: kiittäkäämme Jumalaa, ettei sellaisia ole maassamme. Lämpimissä maissa taritsee luonto ihmisille suurta rikkautta, mutta suuria waarojakin, joihin kuuluwat julmat pedot ja maan-alainen tuli. Maamme on köyhempi ja kylmempi; mutta sen sijaan saamme nukkua huoletonna yöllä, sillä ei yksikään tiikeri waani owemme takana, eikä maanjäristyskään kukista kattoa päällemme. Ja jos joskus tuntisimmekin maantärinää, jota kyllä woipi tapahtua kukatiesi kerran kymmenessä eli kahdessa kymmenessä wuodessa, niin on sekin hywin wähäistä eikä ole milloinkaan tehnyt wahinkoa, niin kauwas kuin woidaan muistaa. Harwoin lyöpi ukkonen alas, ja kun se onnettomuus tapahtuu, että tuli pääsee irti ja kaupunkeja ja kyliä ja huoneita palaa, niin tulee sellainen tapaus pian aina omasta waromattomuudestamme. Sillä waikka tuli on niin waarallinen aine, wieläpä kaikkein waarallisinkin, niin näemme, kuinka se saatetaan hallita ja sulkea takkoihin ja uuneihin, kun waan sen kanssa waroen eletään. Kun se muutoin olisi vihollisemme, tulee se näin meille uskolliseksi ystäwäksi, josta meille on iloa ja hyötyä. Tuli lämmittää meitä, kun on kylmä, ja antaa waloa, kun on pimeä. Se kiehuttaa ruokamme kypseksi ja paistaa leipämme, se pehmittää meille kowat metallit, joista on meille niin monellaista hyötyä. Ihana Jumalan lahja on tuli, oikein käytettynä. Ei yksikään eläin ymmärrä sitä käyttää, ja kun joskus on tawattu niin raakoja metsä-ihmisiä, etteiwät ole tunteneet tulta, on niiden sanottu olleen tuskin järjettömiä luontokappaleita parempia.

Maanjäristyksestä.

Eräänä syyspäiwänä, sata wuotta takaperin, kuuli wäki isossa Lissabonin kaupungissa Portugalissa yht'äkkiä kowan maanalaisen jyrinän. Maa tärisi hirmuisesti; Tajon iso wirta kuohui ääriensä yli ja syöksi wetensä kaupunkiin. Huoneita ja kirkkoja kukistui raunioiksi, puoli kaupunkia häwisi, ja 24,000 (neljäkolmatta tuhatta) ihmistä menetti henkensä. -- Seitsemänkymmentä wuotta jälkeen päin häwitti maanjäristys Calabrian maan. Kokonaiset wuoret painuiwat maahan; toisia wuoria kohosi ylös. Rannat muuttuiwat; monta pientä järweä ja terweydelle wahingollista lewäsuota ilmausi; 40,000 (neljäkymmentä tuhatta) ihmistä menetti henkensä. -- Maanjäristyksessä Amerikassa wetäysi meri yht'äkkiä takaisin rannalta, niin että kaikki likellä olewat laiwat kallistuiwat kumoon hietikolla. Sitten hyökysi meri jälleen maalle ja peitti Callao'n kaupungin ja siinä 5,000 (wiisi tuhatta) asukasta, niin että päiwällä sen jälkeen näkyi ainoasti suuri hietakoko siinä, jossa kaupunki oli ollut. Ei kauwan aikaa jälkeenpäin häwitti maanjäristys koko Vrussan kaupungin Turkinmaalla. -- Kaksikymmentä wuotta sitten ilmausi yh'täkkiä Sisilian saarta likelle mereen saari, joka oli peninkulmaa pitkä. Neapelin kuningas tahtoi mielellään saarta omakseen ja antoi sille nimensä. Englannin kuningas tahtoi myös omistaa sitä ja antoi sille nimensä. Mutta juuri kuin molemmat kuninkaat riiteliwät, kumpiko saisi pitää saaren, wajousi koko saari jälleen meren sywyyteen, eikä sitä ole sittemmin enää nähty.

Tuliwuorista.

Suurimmat tuliwuoret maailman-osassamme owat Vesuwio Neapelin tienoilla, Etna Sisilian saarella ja Hekla Islannin saarella. Kaikki kolme suitsuawat wielä wälistä tulta ja syytäwät laawaa. Seitsemänkymmentä kahdeksan wuotta Wapahtajamme syntymisen jälkeen syyti Vesuwio niin paljo kuumaa tuhkaa, jossa oli wettä ja laawawirtaa seassa, Herkulanumin ja Pompejin kaupunkien päälle, että nämä onnettomat kaupungit piammiten kaikkine asukkaineen painuiwat hautaan. Likimäärin 1,600 (tuhat kuusisataa) wuotta jälkeenpäin sattui eräs työmies kaiwamaan kaiwoa tällä tienoolla ja löysi kiwiportaat maasta. Siinä löytyiwät Herkulanumin jäänökset kolmenkymmenen kyynärän sywyydessä maan sisässä, ja nyt oli toinen kaupunki rakennettu sen päälle. Ei kaukana tästä löydettiin Pompejikin, joka nyt on suurimmalta osalta kaiwettu ilmiin, niin että siinä nähdään, kuinka ihmiset oliwat asuneet ja eläneet Kristuksen syntymisen aikana.

Tulen ja weden sodasta.

Englannissa tapahtui kerran syksyllä, että meri kowalla myrskyllä yht'äkkiä kohosi maalle ja pakkausi suureen masuuniin, jossa sulattiin mahdottoman paljon rautamalmia. Juuri kuin wesi tuli masuuniin, kuului kowa paukaus. Samassa näkyi korkea patsas höyryä ja tulista malmia nousewan ilmaan niin korkealle kuin korkein kirkontorni. Kolme kertaa perätysten uudistui taas paukaus. Kolme kertaa perätysten nousi tulipatsas. Sitten pirisi se kuuma malmi ympäriinsä joka suunnalle. Wesi oli woittanut ja kiehui kauwan, juuri kuin ylpeillen woitostaan, sammuneessa uunissa.

Säkene.

:Säkene lentelee
:Pois ilmaan pimeään,
:Ja siinä välkkyilee
:Lyhyllä retkellään.

:Se liekittyäkän
:Pois sammuu kadoten.
:Kentiesi sentähän
:Sytytti tulosen.

:Mi kauvan loistelee
:Valaisten pimeää;
:Elokin rientelee
:Kuin säen pieni tää.

Varjele Herra!

:Maan valo vaipuu pimeään, vaan Herra varjeleepi,
:Ja taivaan kansi synkistyy, mut Herra varjeleepi.
:Yön pilvi raskas nousevi ja Pohja leimuileepi
:Ja myrsky yöllä puuhailee, mut Herra varjeleepi:
:Maailma erämaata vaan se synkkää kuvaileepi.
:Miss' eksyin kuolee matkamies, mut Herra varjeleepi.
:Ja aallot syöksyy kallioon, tään perus tutiseepi,
:Ja keula särkyy laivurin, vaan Herra varjeleepi.
:Niin raskas onpi ilmakin ja ukko jyriseepi,
:Salamat sinkuu pilvissä, mut Herra varjeleepi.
:Maa jalkain alla tärisee ja vuoret vapiseepi,
:Maan kita myöskin aukeaa, vaan Herra varjeleepi.
:Ja vallat katoo, sodat soi ja verta tulvaileepi,
:Ja kansat huutaa kostoa, mut Herra varjeleepi.
:Sä ihmisraukka, näet vain, ett' aika läheneepi,
:Maailma jolloin katoaa, vaan Herra varjeleepi.
:Se autuas, ken itseään vaan vähäks katseleepi
:Ja miettii aina riemuten; kyll' Herra varjeleepi.