Lupaus
Ulkoasu
Lupaus. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Puut aukovat uhkeita umpujaan,
- kevätilta on leppoisa, lauha.
- Myös kummulle hiljaisen hautausmaan
- kevät nostatti nuoria kukkiaan,
- ja siellä on siunattu rauha.
- Moni hauta on hoidettu hellimmin,
- käden lämpimän varmaan se työtä.
- Nimet piirretty kultaisin kirjaimin
- on kumpujen muistomerkkeihin –
- siinä rakkaus ollut on myötä.
- Vaan syrjässä, laidassa kalmiston,
- liki aidan kolkon ja harmaan
- yks köyhä ja hyljätty kumpu on,
- saraheinien peitossa hoitamaton,
- se unhoon jäänyt on varmaan.
- Nyt saapuu äiti ja poika sen luo:
- – Sinun isäsi lepäävi tässä.
- – Minun isäni! kallis on sana tuo.
- Minä lasken kummulle kukkaset nuo,
- hän ehkä on henkenä lässä.
- – Oi, isästä kerro! Miks lähti hän pois?
- Hän oli niin hyvä, sen arvaan.
- Ah, jospa hän haudasta nousta vois,
- hän onnen ja riemun kotihin tois,
- mun isäni, isäni armaan!
- Vaan äidin silmihin kyynelet saa
- ja otsalle hiipii huoli:
- – Hänen katseensa hennonko sumentaa?
- – Sinun isäsi – hiljaa hän lausahtaa –
- väkiviinan hän uhrina kuoli.
- Ja hän kertoo kulkeissa keväisen yön
- sen äärellä haudan karun
- ne kärsityt kohlut ja tuskan, työn,
- kuink’ ol’ monasti murheesta murtua syön,
- surunkylläisen, kaamean tarun.
- Jo on vaiennut äiti, ja poikanen pään
- niin vakaana, varmana nostaa:
- – Minä lupaan sen ääressä haudan tään,
- oi äitini, raittiiksi, raittiiksi jään,
- sitä myrkkyä maista en koskaan!
- Minä lupaan sen, isäni, kuuletko sen?
- Minä lupaan sen paikassa tässä,
- sinun erheesi, armahin, sovitan sen,
- ja rauha nyt siunattu muistolleni
- Olet varmaan henkenä lässä.
- Eikö kuulunut suhina siipyein,
- kun he kulkivat kotitiellä?
- – Minä poikasen isänsä haudalle vein,
- hän lapsiko, lapsiko vielä nyt? – Ei,
- hän mieheksi varttui siellä.
1922.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.