Lystillinen Runo-laulu, siitä kummasta Kala-Kukosta lookisti kokoonpantu, Henrikki Väänäseltä

Lystillinen Runo-laulu, siitä kummasta Kala-Kukosta lookisti kokoonpantu, Henrikki Väänäseltä *). Kirjoittanut Heikki Väänänen

Jop’ on laulu laitettuna,

Sanat somat solmettuna,

Rytsin ruasta rumasta,

Kummasta kala-kukosta,

Johonk’ oli pantu Paltamossa,

Katti karvanen sisähän,

Isossa itä-kylässä,

Paltamossa mainiossa.

Kerran keskensä isännät,

Rannin miehissä rupeisit,

Pyhä iltana puhuhun,

Julkisesti juttelehen,

Kuin on Oulusa pahoja,

Tullisakin turkasia;

Syövät syökärit rahata

Ilman työtä tullin miehet,

Kuin vievät välistä reestä

Evähiä matkamiesten.

Talon vaari taitavasti

Kysyypi kylän väeltä:

”Kusta nyt saisin kumpanita

Kusta matkallen toverit?

Lähtisin minäkin kerran

Käpäsemään kaupungissa;

On mulla talia taasen,

Vielä voitakin vähäsen,

Vaikk’ on huono heinä-vuosi,

Muret muustakin ruasta”.

Miehet yksi-äänisesti

Siihen vastaten sanovat:

”Meill’ on miehillä samoilla

Matka pitkä mielesämme,

Lähtiä sitä pitäisi

Ala mahan marsimahan,

Kohen Oulua kokehen”.

Kohta yksi koiran silmä

Sanoopi väen seassa:

”Jopa kotua kyllä

Joulun eellä jouvetahan;

Olis mielessä minulla

Lähtö poies Pohjan maalle;

Lähtisin minäkin muuten

Käpäsehen kaupungissa,

Vaan ompi vähän vikoa,

Joka on kotona kauon

Mulla muistissa pysynyt,

Poviani pureskellut.

Vietihin minulta viimein,

Väkisin vasikan paisti,

Kuin näki olevan reessä,

Sitä syökäri syleili,

Sitä ano ahkerasti,

Pyysi pystösä käsinni.

Minä mies sanon hänelle

Puheskelin puolestani:

”En saata evästä panna

Tyköäni, ystäväni!

Poies matkan pitkän päässä.

Kylläpä täällä tarvittoovi

Pureskella porvarissa”.

Veipä sittekkin väkisin;

Sen kanssa meni sisälle,

Vielä kiitti kinttujansa,

Hyvin kosti kynsiänsä.

Kuin ovat viekkaat viriät,

Omin mielin ottamahan,

Talon poikain evästä!

Sitte kuin tulin kotia,

Heti sai kylässä tietä

Akkani saman asian,

Josta akka aikalailla,

Minua toru tolvanaksi,

Kun en minä kukkua kätehen,

Sysännynnä syökärille.

Anto hälle lemmon lintu,

Omalle tulli nälkäiselle,

Kuuluupi kyllä puhuvan,

Kieli-lakkarin latovan,

Ett’ on muutamat monasti,

Kotonahan nivuiset koiran,

Pannullansa paistanehet,

Rasvan kanssa raskinehet.

Voilla sieviäksi silattu,

Mennesänsä on antanehet,

Tulli-miehelle kätehen,

Sydännehet syökärille.

Tuon konstin minä kotona,

Saatan vielä viisahammin,

Tehä toisehen tapahan”.

Ottipa kissan kiiruhusti,

Tarttuupi takajaloista,

Päätä pankkohon sukasi,

Oikian olan takoa.

Uunin nurkkahan nutisti,

Siinä hirtti hiiren syöjän,

Pani pirtin lämmitessä,

Leivän sisähän leviän.

Rupeis estähän emäntä,

Etteipä isäntä saisi

Kattia kakun sisähän,

Panna paljaan karvan kanssa.

Emäntä isännällensä,

Sanoopi sanalla tällä:

”Kosk’ on herjä herjennynnä,

Naaras kissa naukumasta,

Niin nyljen nahattomaksi,

Siitäpä tulisit sievät,

Turkin puuhkat pulskiammat”.

Ukko unnilta puhuupi,

Parta-vaari paukuttaapi:

”Kylläpä sinä siivo muori,

Oikein hyvä olisit,

Syökärille syölähille,

Kuin nyt siitä kuoren poies,

Veisikkin nahan väkisin,

Käden kesken paistumisen,

Siitäpä syökärit rupiais,

Arvelehen aivostansa,

Et on tähän sisähän,

Jänes pantu Paltamossa,

Siitä mielehen menisi,

Talon-poikain tavarat,

Vastakin repis rekiä,

Evähiä ettiskelis.

Anna olla katti karvonensa,

Että tulee tuntemahan,

Mik’ on pantu Paltamossa,

Koottu kuorien sisähän,

Taherrettu taikinahan”.

Samasta sanasta tästä,

Kävi kärryksi emäntä,

Rupiaapi rohkiasti,

Koukulla kopasemahan,

Ukon päätä uunin päällä;

Vaan ei toki tohtinunna,

Ett’ oli vaari vahvallainen;

Kyll’ olis muori muuten lyönyt,

Takan vierestä takonut,

Äiän päätä oiva lailla.

Isäntä ihasteleepi,

Lieden vierehen lipuupi.

Pani kissan paistumahan,

Katin karvat kärtymähän.

Vielä se vinku uunissakin,

Kurasi kukon sisällä.

Sitte kuin kuori päälle kuivi,

Taikina tuli kovaksi,

Katin päälle kankiaksi,

Ulos uunista nykäsi,

Paneepi säkin sisähän.

Sitte lähteepi kotua,

Maanantaina marsimahan,

Astuhun alusta viikon,

Kohen Oulua kokehen.

Kuin tuli tykö Muhoksen,

Löysi kohta kumppaninsa,

Kumppanit heti kysyvät:

Joko nyt jokia menemmä,

Linnan tullista livumme,

Käymmä kautta köyhän miehen?

Juuruksen **) tykö tulivat,

Kestikiivarin kedolle.

Silta-vouvi Simpermanni,

Oli juossu Juuruksehen,

Tukkihin hakoin kanssa

Tietä kiinni kiiruhusti,

Ettei joutuisi joelle,

Sieltä kulkisi kukana.

Siin’ oli kielly Simpermanni,

Talonpoille puhunut:

”Ei sa mennä Pielis-miehet,

Eikä muu Muhoksen väki,

Eikä käyä Paltamosta

Oulun suuhun ollenkana,

Kura tullihin kukana,

Siihen siikoja isoja,

Kuljettavat Kuusamosta,

Punasta poron lihoa,

Vaikka sentähen vähäsen,

Norforssi välistä saapi,

Tutummilta tullin luona,

Kuusamon mätimahoilta.

Ne jotka jokia aivot,

Mylly-tullista tulehen,

Simpermannin käskyn kautta

Kangas-tullihin kävivät.

Pistit ensin pienen leivän,

Tulli-herralle kätehen,

Tästäpä herra herjemmäksi,

Kovin koiraksi rupesi,

Sano herra hilpiästi:

”Ketä sinä tällä kerjulaista,

Pilkkoat pila-isäntä,

Ompa sulla suurempia,

Kala-kukkoja komeita,

Anna mulle muuankahan,

Teiän maanne maistiksista”.

Mies se mielellä hyvällä,

Sysäsi kukon kätehen,

Johonk’ oli sisään kissa,

Pantu katti karvonensa;

Hetipä käski tulli-herra,

Tämän miehen tupahan,

Kuttu Rytsi ruukostille,

Anto kaffet, anto punsit,

Vielä viinatkin lisäksi.

Kuin oli sarikat saanut,

Ryypyt suuhunsa suloiset,

Mies heti meni kadulle,

Sieltä poikkes porvariinsa.

Tämä on laulu laitettuna,

Sanat väätty Väänäseltä,

Sille palkasta tulisi,

Tahtoisi jalan takasen,

Kuin olis ollut saatavilla

Silloin tullisa tykönä,

Kuin Rytsi rualle rupesi,

Iltaselle ilkiälle.

Haukkasi palasen päästä,

Toukaseepi toisen kerran,

Jo sattu käpälä suuhun,

Kynnet kielehen rupeisit,

Luuli hauin hampahiksi

Eli lahnan leuka-luuksi,

Eipä usko ensinkänä

Kuin ei viillä veittellähän,

Näkeepi olevan siellä,

Karvasen katin sisällä;

Hetipä kirosi herra,

Kesken syönnin synkiästi,

Sanoo sanalla tällä:

”Eipä tuota turkastakaan,

Luullu nyt minä polonen,

Perkelettä petturiksi.

Kuin on ilkiä isäntä,

Pilannut parahan viljan,

Tuolla lailla tuhrannunna.

Ei sitä tiedä ihmis rukka,

Mitä syödä synnis paran,

Vasta vanhana pitääpi,

Kuin ei nuorra näitä nähty,

Nuita kummia rumia”.

Jop’ on laulu laskettuna,

Loppu lookisti rakettu,

Somahammilla sanoilla.

*) Henrikki Väänänen myöskin kutsuttu Konsa Heikki oli muinen Oulusa köyhä työmies, joka kulkein ympäri kyliä elätti ittensä viulun soitolla ja omatekemäin runoin veisaamisella. Jotenkin viinaan menevä oli hän aina saapuilla pidoissa ja tanssi paikoissa, aina nöyrä ja aina ilonen. Hänellä oli ankara muisto ja erinomainen sukkeluus kokoonpanna veisuja aivan valmistamatonna ja mistä aineesta tahtonsa. – Viimmein kuoli tämä runo-niekka lämpöisesä uunisa, johonka hän oli viinapäissä kontannut. Ne paremmat hänen jälkeen säilyneistä runoista ovat: Kala-kukosta, Kaffen juomingista, Oulun orja-väestä ja Kellon kylän Mariasta. Kala-kukko on jo ennen präntätty Vaasasa v. 1801, ehkä nyt harvasa löytty.

**) Juurus on se kaikkein likimmäinen Kestikiivari Oulusta Paltamoon päin, yksi penikulma kaupungista. Juuruksesta kuljetaan talvella Ouluun sekä jokia, että maantietä myöden. Jokia myöden tullaan sisälle kaupunkiin linna-tullin kautta, joka myös toisella nimellä kutsutaan mylly-tulliksi; haukkuvat ne sitä muutamat myöskin kura-tulliksi. Siinä linna-tullisa edes seisoi yksi syökäri Norforssi nimeltä, joka jo on kuollut, kauvan aikaa tulli-herran viran. Ne kyläkunnat, Juuruksen ja Oulun välillä, jotka juuri joen partahalla molemmin puolin jokia ovat, kutsutaan yhdellä yhteisellä nimellä Oulun suuksi. Ne matkamiehet taas, jotka Juuruksesta maantietä myöden kaupunkiin kulkevat, tulevat kangas-tullin kautta sisälle, josa Rytsi tulli-herrana oli. Syy, minkätähden Simpermanni esteli matkamiehiä jokia myöden Juuruksesta Ouluun kulkemaan, oli yksi tästä kulusta silloin ulostullut Maanherran kielto.

Lähde: Topelius, Z. 1823: Suomen Kansan Vanhoja Runoja, ynnä myös Nykyisempiä Lauluja. Toinen osa. S. 28–38. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 28.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja 2. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/topelius/skvr2_1823_rdf.xml.