Lyylille

Lyylille. Kirjoittanut Karl Adolf Kovero

Lyyli, mun kukkani, oi sinä oot sulosempi kun toiset,

Kaunistus sinä oot, impeni, maan ihanin.

Mut ei mua sinuhun sitonut sun silmäsi säihky,

Tuo, joka lie läjötys tai vahan kirkkauden,

Eikä sun muotosi kauneus, kuin kevätaamunen armas,

Yksin saattanut mua ois sua lempimähän.

Mut mikä hurmasi mun juur niin sinuhun oli kuntos,

Ylpeytes ylevä, kaihtiva kainoutes.

Nyt minä tiedän sen, ett’en sua täällä mä saane,

Suudellen simasuin, kutsua: kultaseni!

Yksi mun toivoni vaan toki, Lyyli sä armias, täytä:

Istuta haudallen’ koivu mun kuoltuani!

Kuin kevä koivun sen pukuhun luo uutehen aina,

Sammumatointa se mun lempeän kertoelee.

1869.

Lähde: Kovero, K. A. 1899: Kyhäelmiä I.: muutamia muistoja kokosi K. A. Kovero. Jyväskylä.