Lyytikäis-nimestä

Lyytikäis-nimestä Kirjoittanut Heikki Ojansuu

[s. 6:1]

Lyytikäis-nimestä.

Savottaren 1:ssä näytenumerossa (14. XI. 1919) tuttu nimimerkki E. Gt-Ilm. esittää nimelle Lyytikkä, josta sukunimi Lyytikäinen on inen-johtimella saatu, saksalaisen alkuperän (= Lydik).^{[huom. 1]} »Näin ollen, kun erään Lyytikäisen jälkeläinen — — — sai sukunimekseen Lydecken, olisi sukunimi vain pukeutunut alkuperäiseen muotoonsa», arvelee kirjoittaja. Lyytikäis-nimen selittäminen Lydik-nimestä on kyllä ollut senkin puolesta lähellä, että Lydik-nimi joitakin kertoja esiintyy jo keskiaikaisissa lähteissämme (myös Lydika).

Uskallan kuitenkin puolestani suuresti epäillä Lyytikkä-nimen läntisiä juuria ja esitän sille uuden selityksen. Lyytikkä suhtautuu tuttuun Lyytis-nimeen aivan samoin kuin esim. vanha Pietikkä (josta Pietikäinen) Pietis-nimeen. Kantana on siis Lyyti, jollainen nimi mainitaankin Kaakkois-Hämeen tuomiokirjassa v. 1465 asussa Lyde. Lyytikkä ja Pietikkä nimien t:stä vrt. erikoisesti äännesuhdetta maito ja maitikka (ei maidikka, maijikka), rauta ja rautikko, hieta ja hietikko y. m.

kka-, kkä- loppuiset nimet lienevät alkuperin kuuluneet niin sanoakseni köyhälistönimiin. Ainakin Karjalassa kulkee hoku: »Mies on -nen, nainen on -tar, orja on -kka, talo on -la».

Sekä Lyytisen että Lyytikän kantaosa Lyyti on varhemmin kuulunut Liyti. Niinpä Suonnejoelta 1561 v:n maakirjassa mainitaan Liutissenahå = nykyinen Lyytisen aho. Siitä, että y:tä kaksoisääntiön jälkiosana on merkitty u:n merkeillä, on muuten 1500-luvun ja vanhemmissa lähteissä runsaasti esimerkkejä. (Pitkän y-äänteen osoittaminen iu:lla on sen sijaan lähteissämme aivan tuntematon.) Kaakkois-Hämeen tuomiokirjan Lyde ei oudostuta, kun tiedämme, että se on kopioitu vasta 1500-luvun lopulla, jolloin Päijänteen seudun murteissa varmasti jo oli yy varhemman iy:n jatkajana.

Lyyti-nimet tuntuvat viittaavan Aunukseen päin. Aunuslaiset ovat näet varhemmin käyttäneet kielestään nimitystä liydi (myös liygi) ja livviköi = aunuslainen. Tämä liydi ei ilmeisestikään ole muuta kuin venäjän ljudj ’kansa’ tai ljudi ’ihmiset’. Vrt. vanhain virolaisten itsestään käyttämää nimeä maamees (maanmies). Vain ihmistä merkitsevällä sanalla kaukaiset heimolaisemme vogulitkin nimittävät itseään. Sopinee myös huomauttaa sellaisia nimiä kuin ovat Miehikkä(lä) ja myöhäinen henkilönnimi Inehmo. Jos edellä esitetty yhdistys pitäisi paikkansa, niin Lyytiset ja Lyytikäiset alunpitäen olisivat aunuslaisia sotavankeja, joita savolaiset olisivat tuoneet hävitys- ja kostoretkiltään itäisen rajan takaa.

[s. 6:2]Katsoen kuitenkin siihen, että heimonimiin palautettavat henkilönimet säännöllisesti ovat lainen-loppuisia (Savolainen, Hämäläinen, Karjalainen, Suomalainen, Vepsäläinen, Lappalainen, Venäläinen, Ruotsalainen j. n. e.), tunuu äskeinen selitysyritys kuitenkin hyvin epäiltävältä

Lyytikkä-nimen saksalais-selityksen kilpailijaksi on nähdäkseni pantava venäläisselitys. Vrt. vanhoja ven. nimiä Ljutik, Ljutiha, Ljutkin, Ljutoi. Näiden nimien kantasana merkitsee julmaa, hirmuista (vrt. suom. sukunimeä Hirmu).

Huomattava on, että Itä-Suomeen aina Päijänteen seuduille asti on tullut melkoinen joukko venäläisiä nimiä (esim. Huotari = ven. Feodor, Paavilainen = vanhan venäjän Pavilъ, livanainen = ven. Ivanъ, Kuisma = ven. Kusjma j. n. e. Se seikka, ettei Lyytikkä nimiä ollenkaan esiinny vanhoissa länsisuomalaisissa lähteissä, niinkuin odottaisi, jos nimi olisi germaaniselta taholta tullut, tukee puolestaan oletustani.

Täysin varmaan tulokseen emme Lyytikäis-nimestä siis voi päästä. Mutta venäläis-selitys on joka tapauksessa saksalais-selitystä todennäköisempi. Toistaiseksi on kuitenkin ehkä varovaisinta pitää Lyytis- ja Lyytikäis-nimiä alkuperin suomalaisina.

Helsingissä 25. V. 1920.

Heikki Ojansuu.

Lähde: Heikki Ojansuu: Lyytikäis-nimestä. Savotar, 4.7.1920, nro 4, s. 6. Kansalliskirjasto.

Lisätyt huomautukset

1. Eeli Granit-Ilmoniemi: Lydecken — Lyytikäinen. Savotar, 14.11.1920, nro 1, s. 3