Mä laulan, Jumala, rakkauttas

49. Mä laulan, Jumala, rakkauttas. Kirjoittanut Simo Korpela

Mä laulan, Jumala, rakkauttas,

Mä laulan autuuden rikkauttas,

Mä laulan, että se tunnettais,

Niin että kylmäkin lämpeis mieli

Ja kankeampikin ihmiskieli

Jo kiitos-äänehen kiinni sais.

Mä nautin, Jumala, rakkauttas,

Ma nautin autuuden rikkauttas

Jo keskell’ elämän erämaan.

Sä olet suojani synkäss’ yössä,

Sä tuet kättäni päivän työssä

Ja ohjaat jalkani oikeaan.

Sä uupuessani annat voimaa,

Ja enkeleittesi vartioimaa

Mä tietä turvassa käydä voin.

Jos eksyn korpehen Kaanaan tieltä,

Sä sylissäs minut kannat sieltä

Pois suusta vaarain ja vaurioin.

Kun synnin syyttehet sielun varjoo,

Sä rauhan tuot, apus tuskaan tarjoot

Ja kuolon virrasta tempaat pois.

Sä huuhdot sieluni totuudessa,

Ett’ epäilyksettä, vakuudessa

Se elon myrskyissä kestää vois.

Kun mailma viekkaasti houkutellen

Mua vetää turmion lähtehellen,

Sun sanas vaarasta varoittaa.

Kun suuret luulot mun korottaapi,

Mun alas vitsasi pudottaapi,

Voidakses itse mun korottaa.

Näin lohdutellen ja nuhteit’ antain

Mua milloin kaataen, milloin kantain

Sun armohenkesi kotiin vie.

Näin kulkein hellässä hoidossasi

Saan usein maistaa jo autuuttasi.

Täys’ autuus alkaa, kun päättyy tie.

Lähde: Korpela, Simo 1904: 75 virttä. Werner Söderström, Porvoo.