Mässääjät

Mässääjät Kirjoittanut Hilda Käkikoski

Kun muinoin Baabelin valtias

ilomaljoja linnassa joi,

nous’ virrasta Persian kuningas

ja murhan huudot soi.

Ja Baabelin linna loistokas

nous’ liekkinä ilmahan yön

ja juomari-kansa ja -ruhtinas

oli uhrina hirmutyön. –

Tämä kauhea kertomus kulkenut

on kansasta kansahan.

Sit’ on inholla, kammoen kuunnellut

myös nuoriso Pohjolan.

Nämä nuoret on heimoa – kansan sen,

jok’ ol’ vahtina Suomenmaan,

kun luodit lens’, maa hurmeinen

soi pettua, hautoja vaan.

Tämä kansa, ne kunnon vanhukset

usein rääsyissä voittivat.

No ei velttoina viinasta horjuneet,

vaan raittiina valvoivat.

Ja valppaudellahan vanhat nuo

valon saattavat kansalleen,

näin nostivat Suomen sorrostaan,

maan säästivät lapsilleen.

Ja se maa oli Pohjolan parhain maa,

tuhatvetten ja metsäin maa,

ja metsistä raivatut rintamaat

täys’ viljaa valkenevaa.

Mutta lapset – ne raateli metsäin puut,

ne vaihtaen rihkamiin

ja polttivat viinaksi viljat maan

ja juopuivat juovuksiin.

Ja kun nuoriso mässäsi parhaillaan,

tuli kansahan kauhistus –

ei lausuu tohdi ainoakaan

mitä tietääpi aavistus...

Ylös, nuoriso, miehet ja naiset myös!

Pois rihkamat, juoppous pois!

Niin ett’ei kohtalo Suomenmaan

kuni Baabelin kansan ois!

Lähde: Pieni helmivyö: Suomen runoja koulunuorisolle. 1895. Werner Söderström, Porvoo.