Mökkiläisfilosoofi

Mökkiläisfilosoofi. Kirjoittanut Lauri Haarla

Tie mutkikas ja mökki kääntehessä tien –

– Sen kynnyksellä letkuvarren tuprutessa

isäntä itse, jonk’ on nahka parkittu

tään elon riitahisen räntäsatehessa – –

– Levossa naama laiskan lempeässä –

Vain nenä kärkäs sauhust’ autuaasta

niin riemuitsee kuin paratiisin yrttihaasta

kaikk’ ihanimmat lehvät tuoksuis tupakan –

Niin autuus tuo ja keväthanki häikäisee,

ett’ tihrusilmät viiruihinsa peittyy – –

Viis siitä tappelusten maailmasta!

Isäntä omiin aatoksiinsa heittyy:

»Ka kelpaa kellettää ja tuumat tuumiskella – –

Pois torajava akka on ja kakarat

– – heh – karkuun läksi sotarymyn alkaessa,

vei hynttyyt mukanaan – – mut jäihän – – tupakat.

– Isäntä kerrankin saa olla konnullaan – –

ei muija äiski, pyssyt räiskii vaan. –

Ka tapelkoot – – lie syytä yllinkyllin,

lie täyteen ryönää tullut vihan sappi.

Joo, joo – – on kirjan peto noussut – –

merestä kai – – niin saarnas hiljan pappi

– Merestä, joopa joo – – ka tuopas käräjää –

ja nytkös, senkin tursas, maalla temmeltää –.

Ain’ aamun noususta on pojat tapelleet – –

Tuoss’ ampuu rähmällänsä toinen joukko,

ja myllyn takaa toiset vastaan mäiskivät.

Käy siinä melu, kaikuu joka loukko.

– Ja kiikaroivat kukkulalla herrat –

on prameutta, onpa napit, vaatekerrat –

Ei kuulu mulle – – Vai ei tässä talollaan

sais enää olla! – Mua käskivät myös pakoon –

vai tässä akkain kanssa teitä talsimaan!

He, tietäkööt, jos tässä käyn ja vihaan sakoon – –

– Häh! Herra varjelkoon – – mua ampuvat!

– – Ähäh – jo lakkas – – Senkin kelmit, pakanat.

Yhyh – – jo taaskin turisee – Voi ruoja sentään!

Taas seinään napsahti – Jos morakan

täss’ äänen päästän! Senkin juuttaat, seinät tärvää

– No mitäpäs – – lie nutistanut torakan – –

raosta seinän – – Niinpä niin, kun kerta soipi

ja napsahtaa, ei juokse silleen pitkäkoipi.

Kas – – sammui pesä – –Tätä tikun tuhlausta!

Jaa, jaa – – on tässä rauhan mietteliäs mies – –

ei suden eikä lampaan puolla – – Peljätä

ei myös! Kas siitä vasta miehen mieheks ties. –

Jymähti! – Hu – hu – humisee – Ka – kanuuna –

Hiottaa – – vanhaa miestä – – – jyly ankara.

Lie tupaan paras – – Hyvät pojat – poika kullat

Tää liika hurjaa – Paras panna pötkölleen –

näin laattialle – Matalalta kanuuna

ei tapaa. Tähän, tähän ukko lötkölleen – –

Tai tappavat mun, peijoonit, kuin torakan,

ja eukko parka itkun päästäis morakan – –.»

Niin nenä kelmeänä, piiputonna suu

– lie missä portahilla – kattoon tuijottaa

nyt ukko, siunailee ja peijooneita hokee,

näkyjä näkee, aivan ihmeellistä kokee. –

Pelosta hourii, kuinka pauhaa, torajaa

ylitse kansan Mooses – – Siinain kukkulalta.

Lähde: Haarla, Lauri 1919: Saarretun näkyjä: runoelmia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.