Mökkiläisfilosoofi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mökkiläisfilosoofi.

Kirjoittanut Lauri Haarla


Tie mutkikas ja mökki kääntehessä tien –
– Sen kynnyksellä letkuvarren tuprutessa
isäntä itse, jonk’ on nahka parkittu
tään elon riitahisen räntäsatehessa – –
– Levossa naama laiskan lempeässä –
Vain nenä kärkäs sauhust’ autuaasta
niin riemuitsee kuin paratiisin yrttihaasta
kaikk’ ihanimmat lehvät tuoksuis tupakan –
Niin autuus tuo ja keväthanki häikäisee,
ett’ tihrusilmät viiruihinsa peittyy – –
Viis siitä tappelusten maailmasta!
Isäntä omiin aatoksiinsa heittyy:
»Ka kelpaa kellettää ja tuumat tuumiskella – –
Pois torajava akka on ja kakarat
– – heh – karkuun läksi sotarymyn alkaessa,
vei hynttyyt mukanaan – – mut jäihän – – tupakat.
– Isäntä kerrankin saa olla konnullaan – –
ei muija äiski, pyssyt räiskii vaan. –
Ka tapelkoot – – lie syytä yllinkyllin,
lie täyteen ryönää tullut vihan sappi.
Joo, joo – – on kirjan peto noussut – –
merestä kai – – niin saarnas hiljan pappi
– Merestä, joopa joo – – ka tuopas käräjää –
ja nytkös, senkin tursas, maalla temmeltää –.
Ain’ aamun noususta on pojat tapelleet – –
Tuoss’ ampuu rähmällänsä toinen joukko,
ja myllyn takaa toiset vastaan mäiskivät.
Käy siinä melu, kaikuu joka loukko.
– Ja kiikaroivat kukkulalla herrat –
on prameutta, onpa napit, vaatekerrat –
Ei kuulu mulle – – Vai ei tässä talollaan
sais enää olla! – Mua käskivät myös pakoon –
vai tässä akkain kanssa teitä talsimaan!
He, tietäkööt, jos tässä käyn ja vihaan sakoon – –
– Häh! Herra varjelkoon – – mua ampuvat!
– – Ähäh – jo lakkas – – Senkin kelmit, pakanat.
Yhyh – – jo taaskin turisee – Voi ruoja sentään!
Taas seinään napsahti – Jos morakan
täss’ äänen päästän! Senkin juuttaat, seinät tärvää
– No mitäpäs – – lie nutistanut torakan – –
raosta seinän – – Niinpä niin, kun kerta soipi
ja napsahtaa, ei juokse silleen pitkäkoipi.
Kas – – sammui pesä – –Tätä tikun tuhlausta!
Jaa, jaa – – on tässä rauhan mietteliäs mies – –
ei suden eikä lampaan puolla – – Peljätä
ei myös! Kas siitä vasta miehen mieheks ties. –
Jymähti! – Hu – hu – humisee – Ka – kanuuna –
Hiottaa – – vanhaa miestä – – – jyly ankara.
Lie tupaan paras – – Hyvät pojat – poika kullat
Tää liika hurjaa – Paras panna pötkölleen –
näin laattialle – Matalalta kanuuna
ei tapaa. Tähän, tähän ukko lötkölleen – –
Tai tappavat mun, peijoonit, kuin torakan,
ja eukko parka itkun päästäis morakan – –.»
Niin nenä kelmeänä, piiputonna suu
– lie missä portahilla – kattoon tuijottaa
nyt ukko, siunailee ja peijooneita hokee,
näkyjä näkee, aivan ihmeellistä kokee. –
Pelosta hourii, kuinka pauhaa, torajaa
ylitse kansan Mooses – – Siinain kukkulalta.


Lähde: Haarla, Lauri 1919: Saarretun näkyjä: runoelmia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.