M. A. Castrénille

M. A. Castrénille Kirjoittanut Kasimir Leino

Sä Pohjan ilman, luonnon vilppautta

Kun nuorra rintahasi hengitit,

Sen voimaa, tarmoa, sen raittiutta

Ja jylhää mahtavuutta ihailit.

Ja taivahalla revontulten vyöhyt

Kun silmiis talvi-illoin lieskasi,

Tai toisekseen kun turhaan keskus-yöhyt

Se päivän laskemista vartosi;

Kun näit sä kansan, joka vaivoissansa

Ei sortunut, vaan kesti taistellen,

Kun näit tään kaiken, silloin tunteissansa

Kai nuori rintas kuohui aaltoillen!

Ja tunne syttyy pyhän innostuksen,

Maan eestä tään sä tahdot toimimaan,

Pois poistat esteet, murrat vastustuksen,

Työ-alas löydät, riennät Aasiaan.

Ja vaikka viuhuu viima pohjoisesta,

Ja vaikka telmää tundran tuiskusäät,

Sä lämpöä saat maasi rakkaudesta

Ja tietehelle uskolliseks jäät.

Sä etsit, löydät Suomalaisten kehdon

Ja muinaisuuttamme sä valaiset,

Luot täten kansallemme elin-ehdon

Ja täten seestät päivät vastaiset.

Et suurin äänin suurisuisten lailla

Sä ilmi tunteitasi huutanut –

Sen tehkööt toiset, pontta hengen vailla,

Sun elos vakaa työ on kruunannut.

Ja työhön maan ja kansan eestä koitit

Sä nuorukaisiakin innostaa,

Ja työllä itse laakerit sä voitit,

Ja työ se voimas vihdoin lannistaa.

Eroitti varhain sun jo tuoni meistä,

Vei kesken viljan korjuun aljetun –

Ei sentään silmä tummu kyyneleistä,

Kun jalon toimintasi muistaa sun.

Ei itkemist’ oo sankarmuistojamme,

Ne meitä työhön aina kehoittaa –

Ja työllä parhain kunnioitustamme

Myös voimme Castrénille osoittaa.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.