Ma kammon

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ma kammon.

Kirjoittanut Oskar Uotila


Ma kammon kaupunkeja isoja
Ja niiden ylöllistä prameutta
Ja jokayöllisiä kisoja
Ja väsyneiden silmäin sameutta;
Kaupungin kasarmeja, katuja,
Sen kiiltävätä kuorisivistystä,
Sen hyörinää ja pihkalatuja,
Sen työtä, liukasta, vaan epäkystä.
Mut maalla toimehes kun heräjät,
Oi, kuink’on olo luonteva ja virkas;
Koi silaa metsät, pihat, veräjät,
Ja ylläs kaareilevi taivas kirkas.
Siell’ ihanasti järvi päilyilee,
Siell’ aukee etees näköala loitto;
Maa tuoksuaa ja lehti häilyilee,
Etäältä raikuu paimentorven soitto.
Ja vanhat uhrikuuset humajaa,
Kun päivän nousten länsi alkaa tuulla;
Nyt vankka hongistokin äänen saa,
Ah, kieltä sen sois haudastaankin kuulla.
Se kohaa korvaan aikaa lapsuuden,
Sen leikkejä, sen hilpeätä mieltä
Ja vihannuutta maamme kaunoisen,
Sen sulosointuvata äidinkieltä.


Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.