Ma kukkaa suutelin
| Ma kukkaa suutelin. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
- Ma kukkaa suutelin!
- Ah! Taivon tuokse pyhä
- Niin on kuin täyttäis yhä
- Nyt vielä sieluain.
- Niin, kukka puhdas, kaino
- Se kasvoi kumpusella,
- Kalmiston turpehella:
- Oi kaunis haudan paino!
- Vaan hiljaa aamun henki
- Sen vartta häilytteli
- Ja kukka säilytteli
- Kuvussaan helmisenki.
- Sen yösen kaste armas
- Ol’ lahjoittanut sille,
- Ujolle, kaunihille:
- Pois siirry, suru karvas!
- Ma katsoin; armas tuokse
- Mun ympärilläin, rauha
- Ja aamutuuli lauha
- Ne vei mun kukan luokse.
- Ja silloin alas taivuin,
- Sen poikki mursin, nostin
- Ja huulin siihen koskin –
- Ma hurmoksihin vaivuin.
- Ah! Kaunoistako koskin
- Ma huulin, puhtautta,
- Ja imin armautta
- Väristen, rusoposkin.
- Kauneus, hyvyys, sulo,
- Ne kaikki yhtyneenä
- Ol’ siinä – syttyneenä
- Ikuisen lemmen kulo.
- Ma alas laskein mietin,
- Ja rukouksen siivin
- Ma hiljaa ylös hiivin.
- – Niin pyhän hetken vietin.
- Niin, – kukkaa suutelin
- Ja pyysin: Herra, aina
- Sun pyhä lempes paina
- Mun sieluhuni niin!
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.