Maailmalle
| Maailmalle (Maria Viikin samannimisen maalauksen johdosta.) Kirjoittanut Matti Turkia |
- ”Sä nuorin lapsistani ensi kertaa
- nyt äidin luota lähdet maailmaan.
- Ja ero sinusta on monta vertaa
- nyt raskaampi kuin aikaisemmin
- siskoistas erotessa vanhemmista.
- Se lienee siksi mulle tuskallista,
- kun viimeksi mä sua lasna lemmin.”
- Näin äiti vanhus haastaa nyyhkytyksin,
- kun nuorin lapsi lähtee vuorostaan.
- Hän tietää jäävänsä nyt aivan yksin
- ja siksi tuntuukin niin raskahalta
- tää ero lapsestaan nyt viimeisestä,
- ja aatos nousee äidin sydämestä:
- hän saako lastaan enää maailmalta –.
- Ei nuorinta hän päästäis vielä luotaan,
- jos varoja vain oisi riittämiin,
- niin että piisais vaatteisiin ja ruokaan;
- on äidillä näät mökki aivan oma.
- Kun hän on vanha, heikko voimiltansa,
- ois nuorin tarpeen hänen turvanansa;
- vaan köyhän kohtalo on kolkko, kova.
- Ja tytär vakaana nyt päälleen pukee,
- saa hellät muistot silmät kyyneliin,
- ja äiti onnen värssyt etsii, lukee –.
- Niin hellin mielin neuvoo, ohjaa lastaan
- kuin äiti yksin neuvoa vaan taitaa.
- On paljon puhuttavaa, vaan ei aikaa,
- nyt erotessaan kaikkein rakkaimmastaan.
- Ja tytär vielä ennen lähtöänsä
- kätensä kiertää äidin kaulahan.
- Hellästi hyvästellen äitiänsä
- hän lausui: ”neuvos painan mieleheni,
- mä niitä seuraan mihin joudun, kuljen,
- ja muistos, äiti, sydämeeni suljen;
- oi kiitos, kiitos, rakas äitiseni –.”
- Ja erotessa äiti vielä kuiskaa:
- ”sä kirjoitathan heti tyttösein –.
- Sua äiti aina ikävöiden muistaa;
- en unhoita mä lastain, koskaan hyli.
- Jos maailmalla paha ompi olla,
- sä voithan taasen äidin luokse tulla;
- on sulle avoin aina äidin syli.”
Lähde: Käy eespäin: valikoima suomalaista työväenrunoutta. 1957. Toimituskunta Hilkka Ahmala – Toivo S. Järvinen – Vihtori Laurila – Arvo Paasivuori – Raoul Palmgren – Maija Savutie – Olavi Siippainen – Arvo Turtiainen – Heikki Välisalmi. Tammi, Helsinki.