Maailman äärissä
| Maailman äärissä. Kirjoittanut Max Oker-Blom |
- Pien’ pupu hangella keväimen
- ens’ päivän heräsi koittoon.
- Hän viihtyi humussa metsien
- ja nukkui tuulien soittoon.
- Sen vuode kiven on takana,
- on alla puunrungon harmaan.
- On siinä valkea lakana
- ja pehmyt patjakin varmaan.
- Ain’ aamunkoitteessa retkellen
- hän lähti aralla miellä,
- niin monta vaaraahan vaanien
- on pienokaisella siellä.
- Ja niityn laitahan aina vaan
- hän kulki kepein kengin,
- siell’ usein pensaasta piilostaan
- on nähnyt kuormalla rengin.
- Vaan kerran aurinko kultiaan,
- kun puiden latvoihin valoi
- ja peitti helmihin niittymaan
- ja tähdet hangella paloi,
- niin silloin pupunen rinnassaan
- tuns’ avaruuksien kaipuun,
- hän päätti koitella voimiaan
- ja kuinka kintut ne taipuu.
- Se harppas hangella hurjanaan,
- se korvat hörrössä loikki,
- sen laajan valkean niittymaan
- se puikki pitkin ja poikki.
- Vaan tuossa estehen kummakseen
- pien’ pupu tiellänsä tapaa,
- on aita vastassa seipäineen,
- ei taival olekaan vapaa.
- Sen eteen pienoinen ihmeissään
- nyt korvat lupassa jääpi.
- Käy tätä kummaa hän miettimään
- ja pulma se selviääpi:
- ”On tässä varmaankin kaiken pää,
- on tässä maailman loppu!”
- Ja kohti kotinsa veräjää
- nyt tuli pienelle hoppu.
- Vain kerran katsahti pupu taa,
- pois sitten ääneti kulki.
- Ja tuttu, kotoinen metsämaa
- taas pienen syliinsä sulki.
Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.