Maailman valkeus (Franzén)

Maailman valkeus. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

»Hämärään nyt peittyy salo:

Piilee suuri maailman valo

taakse vuoren mahdikkaan.

Unissa vain muuta maata

näemme; emme nähdä saata

aurinkoa piilossaan.

Muinoin aaltoon korkealta

peilasi se taivahalta

jumalaiset kasvonsa;

ja sen säteet purppuraiset

hohtaa vielä loistavaiset

tuolla idän vuorilla».

Täten tuumi efemääri

– illan laps, mi eli, hääri

jonkun himmin tunnin vaan –,

aiottuaan tunturille;

mutta matka pitkä sille:

raukes ruohoon huokaamaan.

Tuli yö, ja tuhansia

tähtösiä tuikkivia

taivaalla hän huomasi.

»Jumalat!» hän kunnioittain

huus – mut moninaisuus voittain

hänen näköns eksytti.

»Ken tuo suuri tuolta tullee?

Kas, kuin sieluun, mieleen mulle

riemua sen tulo toi!

Aurinko, min unhotimme,

lauhkeasti silmihimme

loistat: katsella sua voi».

Kuu se oli, vaan sen valo

oli päivän. Samoin jalo

Isä Pojass’ ilmaikse.

Valo valosta! Yön vallan

poistit. Isän kaikkivallan

Sinussa me näemme.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.