Maailmankieli lähetyksen palveluksessa

Wikiaineistosta
Maailmankieli lähetyksen palveluksessa

Kirjoittanut Heino Pätiälä


Kansainvälinen esperantokieli on levinnyt koko maailmaan. Sodan jälkeen on esperanton harrastus elpynyt kaikissa maissa. Kansainväliset aatteet rientävät innokkaasti ottamaan tämän kielen palvelukseensa.

Kristinusko, jos mikään, on kansainvälinen asia. Sillä Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolemassa sovitettiin kaikki kansat Jumalan kanssa ja vaiheaidat kansojen väliltä poistettiin. Maailman lunastus ja sen tuoma yhteinen veljeys on Lunastajan käskystä julistettava kaikille kansoille. Tämän julistuksen palvelukseen mainio väline on esperantokieli, joka jo olemukseltaankin on kansojen veljeyden sopiva vertauskuva.

Uusi Testamentti on ilmestynyt esperantoksi jo kahdessa painoksessa ja Vanha Testamentti kielen perustajan, tohtori Zamenhofin kääntämänä ilmestyy tänä vuonna. Kaikissa yleisissä (12) esperantokongresseissa on pidetty sillä kielellä jumalanpalveluksia sekä protestanttisia että katolilaisia. - Suomessa on myös pidetty neljä täydellistä esperantonkielistä jumalanpalvelusta. Meillä on myös pieni kristillinen laulukirja: "Kristana Kantareto", jossa on noin 30 laulua ja lyhyt jumalanpalvelusjärjestys.

Katolilaiset ovat paljon innokkaammin ryhtyneet esperanton avulla aatettansa levittämään kuin protestantit. Viime elokuussa XII. yleisen esperantokongressin aikana pidettiin jo kuudes katolilaisten esperantistien kongressi, jossa päätettiin sulattaa yhteen "Katol. esperantistien kansainvälinen yhdistys" ja rauhanaatteen ajajain yhdistys "Valkoinen risti", jonka yhtymän nimi on : "Internacio Katolika", jolle esperanto ei ole pääasia eikä ainoa tarkoitus, vaan ainoastaan väline tarkoituksen saavuttamiseksi. Sen sääntöjen 3 §:n mukaan on seuran tarkoitus "kaikkien maiden katolilaisten toimekas yhteistyö todellisen käytännöllisen kristillisyyden toteuttamiseksi personallisessa elämässä, perheessä, sosialisessa, valtiollisessa ja valtioitten välisessä elämässä katolisen kirkon periaatteiden mukaan." Yhdistyksen laillinen pääpaikka tulee olemaan Haag, vaikka Grazissa on sen toimisto, jota johtaa kuuluisa tohtori M. J. Metzger. On myös valittu eräs hollantilainen pastori puheenjohtajaksi ja kaksi varapuheenjohtajaa, toinen n.s. liittolaismaista, toinen keskusvalloista. Sitäpaitsi jokainen maa lähettää yhden jäsenen johtokuntaan. Tätä päätöstä he pitävät tärkeänä Euroopan katoliselle elämälle.

Sanomattakin on selvää, mitä meille protestanteille puhuu katolilaisten esperantistien selvätarkoituksinen, innokas yhteistoiminta. On tosiaankin aika meidän herätä ja syventyä tutkimaan ja julistamaan ja puolustamaan uskonpuhdistuksen jaloa perintöä. Ottakaamme myös esperantokieli evankeliumin palvelukseen pitäen silmällä laajoja, korkeita tarkoituksia!

Toiminta on kuitenkin myös protestanttisten esperantistein piirissä alkamassa. Jo ennen sotaa toimi yhdistys: "Kristana Esperantista Ligo", jonka äänenkannattajana oli pieni Saksassa ilmestyvä lehti "Dia Regno", suomeksi: "Jumalan Valtakunta". Sota lopetti sekä Ligan että lehden toiminnan, mutta viime kesänä perustettiin mainitussa Haagin kongressissa uudelleen tämä yhdistys. Sen väliaikaisena äänenkannattajana tulee olemaan täällä Suomessa ilmestyvä kristillinen esperantolehti: "Kristana Espero", joka ensi vuonna tulee ilmestymään ainoastaan esperantonkielisenä ja maksaa Suomessa 15 mk vuosikerta. Toimituksen osoite on Laihia. Se ilmestyy joka toinen kuukausi. Kaikkia, joille kansainvälinen lähetystyö on kallis, kehoitetaan tilaamaan tätä lehteä jo kannatuksenkin vuoksi. Toimistossa tulee myös olemaan sellainen lähetyskassa, että jokaisella 20 markalla, mikä siihen kassaan lahjoitetaan, lähetetään vuosikerta tätä lehteä jollekin vieraan maan esperantistille joko Europaan tai muihin maanosiin. Tällä tavalla voimme matkustamatta tehdä suurisuuntaista lähetystyötä koko maailmassa.

"Kristillisen Esperantisti-Liiton" toiminta on nyt suunnittelun ja järjestelyn alaisena. Siihen saamme toisella kertaa palata. Pian tulee myös kysymykseen jäsenten kokoaminen tähän Liittoon.

Erittäinkin kehoittaisin evankeliumia rakastavia pappeja samoinkuin muitakin uskovia tutustumaan esperantokieleen, jonka oppiminen on monta kertaa helpompaa kuin minkään muun kielen.

Esperantonkielen oppikirjoja, esp. Uusia Testamentteja sekä muuta esperantokirjallisuutta saa Esperantotoimistosta Helsingistä, Kasarmink. 20.

H. P.

Lähde: Paimen 1/1921, 1.1.1921.