Maaliskuinen auringonlasku
| Maaliskuinen auringonlasku Kirjoittanut Kaarlo Sarkia |
- Metsän latvoilla
- ihmeellisesti
- hymyät, kirkas,
- maillesi mennen.
- Hymyät, ylhäinen,
- ihmeellisesti
- pimeän jälkeen
- pitkän ja raskaan.
- Sieluni mullasta
- nostavat ujot,
- kalpeat idut
- puoleesi päitään.
- Pimeää vielä
- saavat ne kestää.
- mutta sa hymyät
- painuessasi
- luvaten niille
- päivä päivältä
- laajemmat kaaret,
- kirkkaamman katseen,
- luvaten ihanan
- valkeuden juhlan,
- sädemaljan runsaan,
- yltäläikkyvän.
- Rakkautes suuri,
- tajuamaton
- lapsilles meille
- on, valituillesi.
- Valkeutes saamme
- ja pimeyden vuoroin,
- loittonet vain sinä
- taas palatakses.
- Valoa kestää
- varjotonta
- ei tomu ihmisen
- voi väsymättä.
- Jumalat yksin
- valvovat valossa,
- jumalten rakkaus
- ihmisen polttaa.
- Pimeyttä janoavat
- ihmisen silmät,
- siimestä kaipaavat
- ihmisen kädet,
- ei tomuhuulet
- voi tulijuomaa
- jumalien juoda
- hiiltymättä,
- elleivät välillä
- vasten jäätä
- viileää jäähtää
- polttoaan saa ne.
- Suuri on hyyyytes,
- ihmeellinen.
- hymyät, ylhäinen:
- Luoksenne palaan.
- ain’ ihanampana
- hehkuva silmäni,
- liekehtivä sydämeni
- lähestyy teitä.
Lähde: Sarkia, Kaarlo 1936: Unen kaivo: runoja. WSOY, Porvoo.