Maamme (Kiljander)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maamme
(Runebergin mukaan)
Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Oi Suomen maa, isiimme maa,
Soi kultanen sana!
Ei kumpua, ei kukkulaa,
Ei lampia, ei laksoa
Oo niin rakasta, niin somaa
Kuni isiimme maa.
On maamme köyhä, jääpi niin
Jos pyydät kuloa,
Ja vieras meitä kiertääkin,
Vaan meille on tä rakkahin,
Tä vuorinen, vesinen maa
On meille kultala.
On meille koskein kuohumus
Rakasta ainiaan,
Ikuisten honkain huoka’us,
Kesäisten öiden kirkka’us,
Ja kaikki, kuin on saanut vaan
Sydäntä liikkumaan.
Sukumme tässä kyntäen,
Sotien raateli,
Ja tässä onni oivanen
Ja onni viekas, vilppinen
Iloja sille anteli
Sekä kuritteli.
Kuka sen kansan kaikkia
Kipuja kertaisi,
Sota kuin riehui raivossa
Ja halla poltti peltoja,
Ku vertoansa mittaisi,
Sen kärsimystäki?
Ja aivan tässä vuoteli
Verensä eestämme,
Ja juuri tässä riemuitsi
Ja tässä huolten huokaili
Se kansa, joka eellämme
Jo kantoi kuormamme.
Suloinen meille tässä on:
On suotu kaikkia.
Nyt onnen arpa liikkukoon,
Vaan maa omainen meillä on,
Mi maailmass’ on antava
Rakkautta runsaampaa?
Ja tässä, tässä on se maa,
On eessä silmämme.
Kätemme voimme suorittaa
Ja näyttäin järvein rantoja
Sanoa: tuossa tuo, kas se
On maa isiemme!
Ja meitä kultapilvihin
Jos vielä vietäisiin,
Jos tähti-tarhain tanssihin
Iloihin loppumattomiin;
Me pyrkisimme kuitenkin
Tähän kovaan kotiin.
Oi maa, tuhat-vesinen maa,
Runoin, totuuden maa,
Elomme virran valkama,
Sä muistola, Sä toivola,
Elä ujostu, raukkala,
Ole vapa, vaka!
Sun heilimasi heittävä
On kerran kuorensa,
On syömmissämme syntyvä
Valosi, riemusi hyvä,
Ja laulu kerran kaikuva
Somemmin Suomessa.

K. K[iljander].


Lähde: Suometar 31.8.1849.