Maamme (Schröder)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maamme
(Runebergin mukaan)
Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


O Suomi, sulo kotomaa,
Soi, kallis sana, soi!
Ei kullaista oo kumpua,
Ei ookan lumolaksoa,
Niin rakasta kuin meille on
Tää pyhä pohjomaa.
Kyll’ maamme köyhä, köyhäks jää,
Jos kulta janos’ lie,
Vaikk’ vento sitä vierastaa,
Me tätä maata mielimme.
Se vuorineen ja vesineen,
On meill’ tok kultamaa.
Meill’ kallis kuohu virtaimme
Ja koskein kohina,
Tuo synkän salon sohina,
Tuo tähtiyö, tuo kesäkoi,
Kai, kai, mist’ rinta riemahti
Ja into ihastui.
Täss’ kului isäin kilvoitus
Niin mielin, miekoinkin,
Täss’ iloneen ja itkuneen,
Kanss’ kovin, lemmin onnineen,
O Suomi! kansas’ sy’än syt’
Ja kärsi kamalat.
Ken lukee sorrot surkiat,
Joit’ koki kansamme,
Kuin sota ärjy surmalla,
Kuin halla haastais’ nälällä,
Ken mittais’ vuo’un verensä,
Ken uroutensa?
Ja täss’ se veri vuosikin,
Vuos’ meille viljaksi,
Ja täss’ se imi ilonsa,
Ja täss’ se huokais’ huolensa,
Jo muinon kantoi kuormamme
Tää jalo kansamme.
Täss’ on meill’ sulo, suotuisa,
On kaikki annettu;
Min onni luonee arpamme,
Maa, isänmaa on meilläkin,
Mi maailmassa kalliimpi
On tätä omaamme?
Ja täss’, ja täss’ on tämä maa,
Sen silmä näkee täss’;
Me näytämme nyt ilolla
Nuo selät, salmet, saaristos
Ja kiljaisemme: katso tuo,
Tuo kotomaamme on!
Ja vaikka vietäis’ asumaan
Meit’ kultapilvihin,
Vaikk’ tähtitansi elomme
Pait kyyneleitä, huolia,
Tok meiltä tämä köyhä maa
Ois aina kaihottu.
O maamme tuhat järvines’,
Sä runon, uskon maa,
Sä elon meren laulamme,
Meill’ muinoismaa, meill’ toivonmaa
Oot, älä ujo köyhyyttäs’,
Vaan vapa, vaka oo.
Ja kukoistukses’ kammitsa;
Se kerran katkiaa;
Kas, lemmestämme liemahtaa
Viel’ valos’, loistos’, riemusi,
Ja kaikuu kerran kimeemmäst’
Tää laulu kotonen.

–[Konstanti]n. –[Schröde]r.


Lähde: Suometar 25.5.1849.