Maamme kirja: 106. Väinämöinen Tuonelassa

106. Väinämöinen Tuonelassa Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius

[Kalevalan 16:nnessa runossa.]

Väinämöinen olisi veistänyt venheen, vaan puuttui tarvepuita. Pellon poika, Sampsa Pellervoinen, lähti etsimään metsästä puita ja tuli haavan luokse. "Älä minuun koske", sanoi haapa; "kolmasti tänä kesänä söi toukka sydämeni, vuotava vene minusta tulee ja pursi uppoavainen". Sampsa tuli hongan luokse. "Älä minuun koske", sanoi honka; "minä olen honka huolainniekka., kolmasti tänä kesänä korppi koikkui latvassani". Sampsa meni tammen luokse, ja tammi sanoi olevansa aivan vikautumaton; käki vain sen oksilla oli kukkunut ja linnut lehvillä levänneet. Sampsa kaatoi tammen, ja Väinämöinen alkoi laulamalla veistää venettä.

Hän oli jo puuttanut pohjan ja liittänyt laidat, kun havaitsi parraspuita päättäessään uupuvansa kolmea sanaa. Mistäpä hän saisi nämä sanat? Saisiko pääskysen päälaelta, joutsenkarjan juonen päästä, hanhilauman hartioilta? Hän tappoi pääskysiä, joutsenia ja hanhia laumoittain, mutta ei saanut puoltakaan sanaa. Hän etsi sanoja kesäpeuran kielen alta, suusta vaikean oravan, sai monta sanaa, mutta kaikki avuttomia. Sitten hän päätti etsiä sanoja Tuonen pimeästä kodista, Manalan ikimajoista.

Väinämöinen lähti matkaan, kulki kolme viikkoa vitsikkoa, tuomikkoa ja katajikkoa; silloin hän näki kaukana Manalan saaren Tuonen mustassa virrassa ja huusi Tuonen tytärtä tuomaan hänelle lauttaa. Tuonen pieni tytär pesi poukkuja rannalla ja kysyi, miksi hän taudin tappamatta, surman museramatta oli tullut Manalan majoille? Väinämöinen vastasi kielastellen: "Tuoni minut tänne tuotti, Mana mailtani veteli, rauta mun Manalle saattoi, vesi ja valkea toivat minut Manalaan." Mutta Tuonen neitoa ei ollut niin helppo pettää. "Jos Tuoni olisi tuonut "sinut tänne, olisi sinulla Manan kintahat kädessä; jos rauta olisi sinut tappanut, min verin vaatteesi valuisi; jos vesi olisi sinut hukuttanut, niin vesin helmasi herahteleisi; jos tuli olisi sinut polttanut, niin olisihan partasi palanut." Väinämöisen täytyi tunnustaa, että reki oli rikkoutunut runoilta ja jalas taittunut lausehilta. "Voi hullua miestä", sanoi Tuonen neito, "kun tulet syyttä ja tauditta Manalan majoille! Palaa hetimiten maillesi; paljon on tänne tullehia, ei paljon palannehia."

Väinämöinen vastasi: "Akka tieltä kääntyköhön, ei mies pahempikaan." Väinämöinen siis saatettiin mustan virran poikki. Tuonelassa tarjottiin vieraalle olutta, mutta matoja ja sammakoita mateli juomatuopissa. Sanoja ei hänelle aiottu antaa, ja sanottiin, ettei hän täältä pääsisi sinä ilmoisna ikänä kotihinsa kulkemaan.

Väinämöinen uuvutettiin unehen, mutta mies makasi, vaate valvoi. Tuonelassa oli vanha käykkäleuka akka ja kolmisormi ukko. Akka kehräsi vaskilankoja, ukko kutoi niistä pitkän satasylisen nuotan. Tuonen rautanäppi poika veti nuotan vinoon Tuonelan joen poikki, jottei Väinämöinen pääsisi pakenemaan. Mutta Väinämöinen havaittuaan tuhon tulevan, muuttelihe käärmeeksi ja luikerteli vaarallisen paikan lävitse. Aamulla meni Tuonen poika kokemaan nuottaansa. Sai siitä satoja taimenia ja tuhansia pieniä kaloja, mutta Kalevan uros oli päässyt pakoon ja palannut onnellisesti kotiinsa.

Hyvin iloinen oli Väinämöinen, kun näin oli päässyt kuoleman pauloista. "Älköhön", sanoi hän, "älköhön hyvä Jumala sitä suvaitko, itsemennyttä manalle; paljo on sinne saanehia, vähän sieltä tullehia. Ja älköön kukaan tehkö syytä syyttömälle, sillä pahoin palkka maksetaan Tuonelan kodissa: vuode on siellä kuumista kivistä, peitto kyistä ja käärmehistä kudottu."

Sitten kertoo toinen satu, kuinka Väinämöinen voimallisella laulullaan herätti kuolleista jättiläisen, Vipusen, ja vaati häneltä nuo kolme sanaa. Jättiläinen nielaisi liian rohkean laulajan suureen kitaansa, mutta Väinämöinen laati hänen vatsaansa pajan ja vaivasi jättiläistä siksi, että tämän täytyi ilmoittaa hänelle sanat ja päästää hänet ilmoille jälleen.

Nyt Väinämöinen sai veneensä valmiiksi eikä tarvinnut siihen nauloja eikä kirvestä. Vene syntyi veistämättä, laiva lastun ottamatta.