Maamme kirja: 117. Ensimmäinen ristiretki Suomeen
| 116. Kuningas Eerik Pyhä | 117. Ensimmäinen ristiretki Suomeen. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius |
118. Kuningas Eerik ja Henrik piispa |
On arveltu, että ensimmäinen ristiretki Suomeen tehtiin vuonna 1154 Vapahtajamme syntymän jälkeen.
Siihen aikaan nimitettiin ainoastaan maamme lounaista kolkkaa Suomeksi, ja koko maata sanottiin Itämaaksi. Tähän Lounais-Suomeen purj ehti kuningas, ja hänen luullaan nousseen väkinensä maihin Aurajoen suussa nykyisen Turun lähistössä.
Tässä osassa maata asuivat ne sotaiset hämäläiset, joita nimitettiin suomalaisiksi. Kerrotaan kuninkaan edeltäpäin lähettäneen heille sanan ja kehoituksen, että luopuisivat pakanallisista jumalistaan ja antaisivat kaataa itsnsä totisen Jumalan oppiin: muutoin kuningas oli päättänyt rangaista heitä sodalla. Suomalaiset eivät huolineet tästä kehoituksesta. Jos ruotsalaiset olivat jäykät, olivat suomalaiset vielä jäykemmät eivätkä tahtoneet ollenkaan luopua vanhoista jumalistaan uuden Jumalan takia, jota eivät tunteneet. He myöskin katsoivat urhoolliselle miehelle arvottomaksi totella vieraan valloittajan käskyä ja kokoontuivat vastarintaa tekemään, suojellaksensa vapauttaan ja isäinsä uskoa.
Molemmat sotajoukot kohtasivat toisensa ja ryhtyivät taisteluun. Se oli varmaankin ankara ja verinen ottelu, kuten odottaa sopii, kun kaksi mahtavaa sotajoukkoa taisteli parhaan ja pyhimmän asiansa puolesta. Kristityt pitivät henkensä halpana iankaikkisen autuuden rinnalla, ja pakanat tahtoivat ennen kuolla kuin antaa itsensä ja maansa vieraan vallan alaiseksi. Senvuoksi sanotaankin paljon miehiä kaatuneen molemmin puolin. Vihdoin sai kuitenkin ruotsalaisten paremmin järjestetty sotajoukko voiton; pakanalliset suomalaiset voitettiin kokonaan ja hajoitettiin. Ne, jotka pelastuivat kuolemasta, pakenivat metsiin tahi joutuivat vangeiksi. Sanotaan kuninkaan, katsellessaan veristä sotatannerta, vuodattaneen kyyneleitä, ei omain kuolleittensa tähden, sillä niidenhän katsottiin autuaina kuolleen kristinopin puolesta, vaan kaatuneitten pakanain tähden, jotka eivät olleet tulleet osallisiksi autuaaksi tekevästä uskosta.
Tämä taistelu oli murtanut suomalaisten ensimmäisen vastarinnan, ja monta heistä kastoi Henrik piispa Kupittaan lähteellä likellä Turkua. Tähän ei silloin kysytty katkismuksen taitoa. Uskonkappaleet luettiin ääneen, ja tulkki käänsi ne pakanain kielelle. Kun nämä sitten olivat myöntäneet ja vastanneet amen, puettiin heidät valkeihin vaatteisiin, pappi siunasi heidät tehden ristinmerkin ja kaatoi lähteestä vettä heidän päällensä. Moni näistä kastetuista ymmärsi aivan vähän, jos ollenkaan, tätä uutta oppia, mutta totisesti oli kuitenkin se päivä merkillinen, jolloin Eerik kuningas kastatti nämä suomalaiset Kupittaan lähteellä. Kristinoppi tuotiin maahamme väkivalloin, ja väkivalta ei koskaan saata rakentaa pysyväistä työtä. Mutta väkivaltaa seurasi rakkaus; sen työ jäi pysyväiseksi, ja senvuoksi ovatkin jälkeentulevaiset syystä siunanneet Kupittaan päivää.