Maamme kirja: 125. Miten erämaat tulivat asutuiksi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
124. Matti Kurki ja pirkkalaiset 123. Miten erämaat tulivat asutuiksi.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
126. Hemming piispa


Pähkinäsaaren rauhansopimuksen jälkeen alkoivat nuo neljä keskenään vihollista heimoa, jotka siihen asti olivat asuneet tässä maassa - karjalaiset, hämäläiset, lappalaiset. ja ruotsalaiset - vähitellen liittyä yhdeksi kansaksi. Heille tuli nyt yhteinen isänmaa, yhteiset viholliset, yhteiset ystävät, yhteinen esivalta, yhteinen kristinusko, yhteiset lait ja rauhallinen kanssakäyminen keskenään kaikkien eduksi. Tästä kasvoi vähitellen nykyinen Suomen kansa, joka ennen oli ollut olemassa ainoastaan pirstaleina. Ja monta sataa vuotta kului, ennenkuin tämä kansa liittyi yhteen rakkaudessa ja sovinnossa, kestääpä tätä liittymistä vielä tänäkin päivänä. Ainoastaan lappalaiset jäivät kaukaisen asuinpaikkansa tähden enemmän erilleen.

Etelä-Suomi oli kauan ollut asuttuna, kun suurimmassa osassa Keski- ja Pohjois-Suomea ei ollut muita asukkaita kuin kuljeskelevia lappalaisia. Näissä erämaissa oli etelämpänä asuvain suomalaisten tapana kesäisin metsästää ja kalastaa, mutta syksyllä he muuttivat takaisin kotiseuduillensa, He pitivät erinäisiä järviä ja metsästysmaita ominaan eivätkä sallineet kenenkään muun niissä kalastaa eikä metsästää. Jokainen talonpoika hallitsi kuin kuningas suuria takamaita, jotka olivat useiden peninkulmain päässä talosta.

Kun ruotsalaiset toivat maahamme kristinuskon, muutti monta pakanaa takamaille saadakseen rauhassa elää vanhassa uskossaan. Muutamat kulkivat pirkkalaisten mukana pohjoiseen päin; toiset muuttivat sisämaahan, jossa luulivat saavansa enemmän tilaa. Vihollisen hyökkäykset Venäjän rajan takaa pakottivat monen muuttamaan kauemmas länteen ja pohjoiseen. Useimmat eivät olleet tottuneet tasaamaan maata naapuriensa kanssa. Naapuria pidettiin melkein vihollisena. Lestijärven kappelissa asui mies Hiidenniemellä. Tämä tapasi kerran naapurinsa, joka asui 8 peninkulman päässä Himangalla, ja joutui hänen kanssansa riitaan metsämajsta. Viimein he tekivät semmoisen sopimuksen, että suuri kangas määrättiin heidän väliseksi rajakseen. Kokemäen pitäjässä sanotaan muinoin olleen ainoastaan yhden talon. Talon isäntä näki lastun kulkevan virran mukana ja arvasi siitä, että hän oli saanut naapurin. Hän lähti, kohta etsimään naapuriansa ja tapasi hänet siinä, missä nyt on Kaukolan kylä Tyrvään pitäjässä, 6 peninkulman päässä Kokemäeltä.

Kun oli vaikea raivata teitä synkkiin metsiin, muutti kansa enimmiten jokivarsia myöten tahi järvenrantoja pitkin. Väestö levisi merenrannikoilta sisämaihin. Senvuoksi useat pitäjät Länsi-Suomessa jatkuvat kauas itään päin jokivarsia pitkin; mutta poikkipäin pohjoisesta etelään ne ovat kaitaisia. Laiksi säädettiin, että se, joka ensinnä tahtoi asua ja viljellä autiota seutua, oli saava omakseen maan, metsän ja kalaveden sillä ehdolla, että hän määrävuosien kuluttua alkoi maksaa kruunulle veroa.

Maakunnat ovat tulleet viljellyiksi ja asutuiksi seuraavassa järjestyksessä. Ensiksi Etelä-Karjala, Uusimaa, Varsinais-Suomi, Ahvenanmaa, Etelä-Häme ja ne osat Pohjois-Pohjanmaata, joissa kainulaiset asuivat, Sitten Etelä-Satakunta, Etelä-Savo ja Pohjanmaan rannikko. Viimeksi tulivat asutuiksi Pohjois-Satakunta, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Häme sekä Pohjanmaan asumattomat sydänmaat. Mutta Suomi on niin suuri ja kansa niin vähälukuinen, että täällä vielä nykyaikanakin on paljon autioita tai harvaan asuttuja seutuja. Ja aikojen kuluessa on paljon siirtymisiä tapahtunut paikasta paikkaan, siirtymisiä, joista ei enää voi muuten kuin arvailemalla saada selkoa.