Maamme kirja: 126. Hemming piispa

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
125. Miten erämaat tulivat asutuiksi 126. Hemming piispa
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
127. Kalmarin unioni


Turun kahdestoista piispa oli nimeltään Hemming. Hänen aikanaan juurtui kristinoppi kaikkialla maassanme. Missä oli kirkko ja pappi, siihen syntyi pitäjä. Ja pitäjät olivat hyvin erikokoisia. Turun lähistössä oli monta pientä, tiheästi asuttua pitäjää, mutta Pohjanmaalla oli ainoastaan kolme, nimittäin Kyrö (Isokyrö), Pietarsaari ja Kemi. Koko Savossa ja Karjalassa oli, paitsi Viipuria, ainoastaan yksi kirkko ja yksi pitäjä, Savilahti, jonka nimenä nyt on Mikkeli. Ja kun piispa masssamme matkusti, täytyi hänen väliin viettää yönsä metsässä taivasalla, kun oli niin pitkät talottomat taipaleet.

Hemming piispalla oli varustettu linna, Kuusisto, likellä Turkua, ja matkustaessaan hänellä oli benkivartiona 40 aseellista miestä. Hän oli ankara järjestyksen mies ja uuttera ylipaimen. Hän sääti asetuksia papeile, jotta kaikki kävisi oikein, ja vaati kansalta kymmenennen osan kaikesta korjatusta viljasta, kaikesta kalansaalista ja muista tuloista, jota veroa nimitettiin kymmenyk- . siksi. Tämä ei ollut kansan mieleen, ja useissa paikoin ei tahdottu kymmenyksiä maksaa. Silloin piispa julisti: vastahakoiset pannaan. Se oli kova rangaistu. Pannanalainen oli erotettu kristittyjen ihmisten yhteydestä; hän ei koskaan saanut mennä kirkkoon, ei kukaan saanut antaa hänelle ruokaa, kun hänen oli nälkä, eikä juomaa kun hänen oli jano, ja kuka tahansa sai rangaistuksetta tappaa hänet. Tapahtuipa niinkin, että koko pitäjä julistettiin pannaan. Silloin suljettiin kirkon ovet, kelloja ei saatu soittaa, pyhäin kuvat peitettiin, ei yhtään lasta saatu kastaa, ei morsiusparia vihkiä, ei kuolleita haudata. Tämä herätti niin suurta pelkoa, että uppiniskaisimpienkin vihdoin täytyi suorittaa kymmenykset.

Tähän aikaan raivosi koko Euroopassa kauhea rutto, jota sanottiin mustaksi surmaksi eli hirmukuolemaksi. Monin paikoin kuoli melkein kaikki väki, niin että vain yksi tahi kaksi lasta jäi henkiin. Suuria aloja metsittyi; korkeata metsää kasvoi autioksi jääneiden kirkkojen ympärille. Tämä hävittävä rutto raivosi kaiketi Suomessakin. Sen lisäksi tuli sota, katovuodet ja nälkä, niin että maassamme oli suuri hätä. Hyvä oli että Suomessa silloin oli niin mahtava piispa kuin Hemming. Sillä hän oli valtakunnanneuvoston jäsen ja tuotti sellaisena maallemme suurta hyötyä.

Ruotsissa hallitsi siihen aikaan heikko kuningas, nimeltä Maunu Eerikinpoika, joka vihamiehiltään sai pilkkanimen Liehakko. Silloin oli tapa ja laki semmoinen, että Ruotsin kansa valitsi kuninkaan Moran kentällä Uplannissa. "ltämailla" eli nykyisellä Suomella ei ollut siihen saakka ollut oikeutta olla kuningasta valitsemassa, mutta vuonna 1362, kun Haakon kuningas tuli isänsä, Maunu kuninkaan, hallitsijakumppaniksi, saivat "Itämaiden" laamanni, piispa pappeineen sekä 12 rahvaan miestä oikeuden olla osallisena Ruotsin kuninkaan vaalissa. Siitä johtui maamme oikeus olla edustettuna Ruotsin valtiopäivilläkin. Ja siitä lähtien ei Suomea enää pidetty valloitettuna maana, vaan sillä oli sama oikeus kuin Ruotsin vanhoilla maakunnilla, neuvotella ja määrätä valtakunnan tärkeistä asioista.

Sillä ruotsalaisille on kunniaksi ja kiitokseksi, etteivät tahtoneet kansaa sortaa. Vuodesta 1335 lähtien ei saanut yksikään kristitty mies eikä nainen Ruotsin valtakunnassa enää olla orjana. Siitä ajasta on myöskin jokainen suomalainen vapaa mies, jonka tulee noudattaa ainoastaan oman valtakunnan lakia. Ruotsin lait pantiin Suomessa voimaan vähitellen ja kansan omalla suostumuksella eikä väkivallalla; sillä suomalaisilla ei ollut omia säädettyjä lakeja. Vuonna 1347 säädettiin koko valtakunnalle yhteinen laki, ja Suomella oli oma laamanninsa ja omat oikeusistuimensa.

Hemming piispa kuoli vuonna 1365. Pitkän ajan kuluttua, vuonna 1514, kaivettiin hänen luunsa haudasta ja pantiin kallisarvoiseen lippaaseen. Häntä kunnioitettiin sitten Suomen toisena pyhimyksenä; mutta pyhää Henrikiä pidettiin suuremmassa arvossa.