Maamme kirja: 146. Kaarle herttua ja Arvid Stålarm

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
146. Kaarle herttua ja Arvid Stålarm
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius


Kaarle herttua lähti sotajoukkoineen Suomea valloittamaan ja piiritti Turun linnaa. Siinä piti Klaus Flemingin leski, Ebba rouva, puoliaan yhtä urhoollisesti kuin soturi konsanaan. Tykinluoti lensi tornin ikkunasta sisään ja tappoi miehen Ebba rouvan vieressä. Sitä rohkeammjn hän kehoitti varusväkeä, pontevaan vastarintaan. Herttuan pienet tykit eivät voineet mitään linnan lujille muureille, mutta itse hän menetti paljon väkeä. Silloin oli linnassa eräs ylioppilas, nimeltä Daniel Hjort. Hän oli herttuan puolella ja sai salaa viekoitelluksi linnan sotamiehet. Nämä tähtäsivät tykit ilmaan, täyttivät ne hiekalla ja alkoivat karata herttuan puolelle. Linnan täytyi antautua, ja kaikki siellä-oIijat joutuivat vangeiksi. Huhu oli liikkeellä, että Klaus Fleming vielä eli. Kerrotaan, että herttua, saadakseen varmuuden siitä, oliko Fleming todella kuollut, avautti hänen ruumisarkkunsa, jota säilytettiin eräässä linnanholvissa, ja nykäisi kuollutta parrasta, sanoen: "Jos nyt olisit elänyt, niin ei olisi pääsi ollut kovin lujassa." Siihen Ebba rouvan sanotaan vastanneen: "Jos minun herra-vainajani olisi elänyt, niin ei teidän armonne olisi koskaan tänne päässyt."

Sigismund kuningas oli pannnut urhoollisen ja ilomielisen suomalaisen ritarin, Arvid Stålarmin, Suomen ylipäälliköksi. Tämän onnistui voittaa takaisin Turun linna, ja hän purjehti vuonna 1598 hiukanaan 3,000 suomalaista Ruotsiin auttamaan kuningasta. Heitä vastaan marssi ruotsalaisia talonpoikia, Upsalan professorien johtamina, ja tätä retkeä nimitettiin makkararetkeksi siitä syystä, että talonpojilla oli mhakkaroita eväänä. Suomalaisten täytyi kääntyä takaisin. Kotimatkalla hyökkäsi herttuan laivasto heidän kimppuunsa Ahvenanmaan edustalla; muutamia otettiin vangiksi ja upotettiin kivi kaulassa mereen Tämä oli pakanuuden ajoista lähtien ensimmäinen sotaretki, minkä suomalaiset tekivät Ruotsiin; mutta se tehtiin Ruotsin ja siis omankin kuninkaan käskystä.

Sigismund kuningas, joka aina oli hidas, tuli Ruotsiin vasta suomalaisten sieltä palattua. Hän tahtoi nyt valloittaa Ruotsin valtakunnan takaisin puolalaisella sotajoukolla, mutta Kaarle herttua voitti hänet, ja siitä saakka oli Sigismundin valta Ruotsissa lopussa. Puolassa hän ja hänen jalkeläisensä hallitsivat kauan aikaa sen jälkeen.

Kaarle herttua piti kuninkaan ystäviä Ruotsin valtakunnan vihollisina ja tuomitsi monta ylhäistä herraa kuolemaan. Stålarm ja Etelä-Suomi olivat vielä kuninkaan puolella. Kesällä v. 1599 herttua purjehti uudelleen Suomeen ja voitti suomalaisen sotapäällikön Aksel Kurjen ja hänen ratsumiehensä lähellä Turkua. Viipurissa piti kuninkaan väki puoliaan. Pormestari ja porvarit, jotka eivät tahtoneet jättää kaupunkiaan väkivallan alaiseksi, avasivat merenpuoleisen portin. Herttua tunkeutui sisään, valtasi kaupungin ja tuomitsi 11 suomalaista herraa kuolemaan.

Etelä-Suomi vapisi ankaran herttuan edessä. Arvid Stålarmin ja kaikkien, jotka olivat hänen kanssaan Turun linnassa, täytyi antautua vangeiksi. Silloin Stålarm pyysi, että häntä yksinään rangaistaisiin, koska muut vain olivat hänen käskyjään totelleet. Tätä ei herttua ja hänen asettamansa oikeusto ollenkaan tahtonut kuulla; monta mestattiin Turussa, mutta Stålarm vietiin vankina Ruotsiin. Siellä hänet kolme kertaa kuljetettiin mestauspaikalle ja joka kerta armahdettiin, mutta hän päätti kuitenkin päivänsä vankeudessa.