Maamme kirja: 150. Kuningas Kustaa Aadolf

150. Kuningas Kustaa Aadolf Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius

Kun Kaarle IX oli kesken työtään kuollut, tuli hänen nuori poikansa Kustaa Aadolf 17 vuoden ikäisenä Ruotsin kuninkaaksi. Hän oli yhtä lempeä, kuin hänen isänsä oli ankara, ja puolusti totuutta aina kuolemaan saakka. Senvuoksi hänestä tuli Ruotsin ja Suomen suurin kuningas.

Hänen hallituksensa aikana kasvoi tässä maassa sotainen kansa. Olikin sellaiset ajat, jotka kysyivät voimaa ja miehuutta. Alituisten sotien tähden otettiin joka vuosi monta tuhatta nuorta miestä aurankurjesta ja lähetettiin vieraaseen maahan taistelemaan. Joka mies oli ikäänkuin sotilaaksi syntynyt. Kansan täytyi maksaa suuria veroja ja monissa paikoin kärsiä herrain ja voutien sortoa. Silloin kaikki luottivat, lähinnä Jumalaa, nuoreen kuninkaaseensa. Hän oleskeli usein ja kauan aikaa Suomessa. Hän kuunteli kansan valituksia, jakoi oikeutta ja rankaisi väkivallantekijöitä. Hän perusti Turun hovioikeuden, asetti uudestaan piispan Viipuriin, paransi oppilaitoksia, järjesti valtiopäivät. Hän perusti Kokkolan, Uudenkaarlepyyn, Uudenkaupungin ja Tornion kaupungit. Hän rakasti suomalaisia, kuten hekin rakastivat häntä. Hän oli jo lapsena tutustunut heihin, kun hän kävi täällä isänsä kanssa, ja isä oli nimittänyt hänet Suomen suuriruhtinaaksi. Ei kukaan muu kuningas ole ymmärtänyt suomalaisten mielenlaatua niin hyvin kuin suuri Kustaa Aadolf, ja hän piti heidän urhoollisuuttaan, uskollisuuttaan ja luotettavuuttaan suuressa arvossa.

Vuonna 1616 hän kutsui Suomen säädyt maapäiville Helsinkiin. Sinne kokoontui aatelismiehiä, piispa, pappeja, porvareita, talonpoikia ja joitakuita sotilaita. Kuningas pyysi heiltä neuvoa ja apua näinä vaikeina sota-aikoina, ja kaikki olivat valmiit uskollisesti uhraamaan kaikkensa isänmaalle. He myönsivät uusia veroja, ottivat asettaakseen uusia sotajoukkoja ja kehoittivat Ruotsin kansaa noudattamaan heidän esimerkkiänsä. Voimakas yksimielisyys ja miehuuden henki eli silloin Suomen kansassa. Se oli aina osannut taistella ja kärsiä; nyt se oppi voittamaankin.

Tanskan kanssa tehtiin kovaehtoinen rauha, ja Puolan kanssa kesti vielä sotaa. Kuningas itse oli joka vuosi sotatantereella ja oppi sotataitoa. Suomalainen sankari Eevert Horn sai surmansa Pihkovan piirityksessä. Kuningas suri häntä enemmän, kuin jos olisi suuren kaupungin menettänyt, ja hautautti hänet, ollen itse läsnä, suurin kunnianosoituksin Turun tuomiokrkkoon.

Venäjän sota päättyi voitollisesti Stolbovan rauhansopimukseen vuonna 1617. Ruotsi sai Nevajoen, jonka suulla nyt on Pietarin kaupunki, ja Inkerinmaan, joten Suomi oli tältä puolen turvattuna. Lisäksi venäläiset luopuivat Käkisalmen läänistä, joten Suomi laajeni aina Laatokkaan asti.

Puolan sota kesti vielä kaksitoista vuotta ja päättyi välirauhaan. Kuningas Kustaa Aadolfista oli tullut suuri sotapäällikkö, ja hänen sotilaansa olivat kaikissa vaaroissa karaistuneet. Siihen aikaan raivosi tuhoava uskonsota Saksanmaalla. Saksan keisari ja hänen katoliset liittolaisensa tahtoivat sortaa niitä kansoja, jotka tunnustivat evankeelista luterinoppia, ja pakottaa ne luopumaan uskostansa. Mutta tämä oli mitä suurinta väkivaltaisuutta, sillä Jumala yksin on ihmisten omaintuntojen valtias. Saksan evankeeliset valtiot kärsivät verisiä tappioita ja turvautuivat hädässään uskolaiseensa, Tanskan kuninkaaseen, pyytäen apua. Hän lähtikin apuun, mutta Saksan katolisten ruhtinaiden sotapäällikkö Tilly voitti hänet. Silloin nuo onnettomat, sorretut valtiot tekivät saman pyynnön Ruotsin kuninkaalle. Sangen vaarallista oli ryhtyä sotaan niin voimakkaita vastustajia vastaan, mutta kuningas Kustaa Aadolfin mielestä oli Jumalan puhdas sana ja omantunnon vapaus korkeinta maan päällä. Hänen kansansa ajatteli niinkuin hän, ja näin päättivät kuningas ja valtakunnan säädyt auttaa Saksassa kovaa sortoa kärsiviä uskolaisiaan, jotta he ja kaikki kansat saisivat Jumalaa palvella uskonsa ja omantuntonsa mukaan.

Sitten kuningas rohkein mielin lähti ruotsalaisten ja suomalaisten sotilastensa kanssa suureen kolmikymmenvuotiseen sotaan ja purjehti vuonna 1630 Saksaan.