Maamme kirja: 151. Suomalaiset Demminin luona

151. Suomalaiset Demminin luona Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius

Saksanmaalla, Pommerissa oli pienehkö kaupunki, nimeltään Demmin, ja tämän kaupungin kuningas Kustaa Aadolf tahtoi valloittaa. Mutta lähellä kaupunkia oli keisarillinen sotapäällikkö Conti armeijoineen varustetussa leirissään. Eräänä aamuna kuningas ratsasti tarkastamaan vihollisen asemia eikä ottanut mukaansa muita kuin 70 suomalaista ratsumiestä henkivartijoikseen. Kuninkaan joukoissa oli silloin Ponti-niminen kavaltaja, italialainen, joka oli ollut ennen keisarin palveluksessa. Hän sai tiedon kuninkaan lähdöstä ja ajoi kohta viemään tätä tietoa Contin leiriin.

Conti lähetti 1 500 italialaista ratsastajaa väijymään solatielle, jota myöten kuninkaan oli määrä ratsastaa. Hän käski sotilaansa ottamaan kuningas vangiksi; mutta he eivät saisi ampua, ettei syntyisi hälinää ruotsalaisten leirissä. Kun kuningas vartijoineen ajoi solatielle, hyökkäsivät italialaiset joka taholta esiin ja piirittivät ratsastajat. Suomalaiset ryhmittyivät kuninkaan ympärille, ja vaikka heitä oli yksi kahtakymmentä vastaan, he lyödä huimauttivat vastustajiin niin ankarasti, ettei kukaan voinut heille mitään. Solatiellä syntyi hämminki; hevoset ja ratsastajat pakkautuivat toinen toisensa päälle, rinta vasten rintaa, mutta kumpikaan ei väistynyt. Alussa suomalaisilla oli etua kivääreistään, mutta kun tulisilta italialaisilta loppui maltti, he kiipesivät vuorille ja alkoivat hekin ampua. Nyt kaatui suomalaisia ratsumiehiä yksi toisensa perästä; tuo suuri ylivoima rutisti heidät miltei kuoliaaksi, mutta kuningas soti vielä terveenä ja pelkäämättä harventuneen vartijajoukkonsa keskellä. Sitten hänen hevosensa kaatui, vihollisen ratsumies tempasi hänet mukaansa, eikä yksikään hänen harvoista jäljelle jääneistä suomalaisistaan voinut auttaa häntä tässä hirmuisessa ahdingossa.

Tässä suurimmassa hädässä lähetti Jumala avun. Kaksisataa ruotsalaista ratsumiestä, jotka kuningas oli jättänyt matkan päähän seuraamaan tapahtumia, oli kuullut ampumisen ja ajoi vaahtoisilla hevosillaan täyttä laukkaa solatielle. He hyökkäsivät rajusti italialaisten päälle, jotka joutuivat epäjärjestykseen ja pakenivat; mutta 200 jäi vangiksi. Ilokyynelissä kokoontuivat ruotsalaiset pelastetun kuninkaansa ympärille.

Ahtaalla solatiellä oli 400 kuollutta, ihmisiä ja hevosia makasi toinen toisensa päällä. Noista 70:stä suomalaisesta oli elossa ainoastaan muutamia, ja hekin olivat haavoittuneet. Suuri kuningas Kustaa Aadolf katseli liikutetuin mielin näitä urhojaan, jotka niin uskollisesti olivat antaneet henkensä hänen edestänsä. "Kuinka monta urotyötä", hän sanoi, "olisivat nämä sankarit vielä tehneet, jos minun varomattomuuteni ei olisi vienyt heitä ennenaikaiseen kuolemaan!"

Nämä olivat jalomielisiä sanoja kuninkaan suusta, ja jalomielinen oli hänen uskollisten suomalaistenkin urotyö sinä päivänä Demminin luona. Jos uskolliset suomalaiset olivat antaneet henkensä sellaisen kuninkaan edestä kuin Sigismund, eivätkö he siis menisi ilolla kuolemaan Kustaa Aadolfin edestä.