Maamme kirja: 99. Tulen synty

99. Tulen synty Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius

[Kalevalan 47:nnessä ja 48:nnessä runossa.]

Siihen aikaan, jolloin Pohjan akka, harvahammas, oli sulkenut auringon ja kuun vuorehen teräksisehen, oli taivaassa ja maassa yhtämittainen yö. Taivaan ukko etsi kadonneita valkeitaan, mutta ei löytänyt niitä. Silloin hän iski miekalla tuliterällä tulta kynnestään ja kätki tulikipunan hopeiseen kehään. Ilman impi pantiin tulta tuudittelemaan ilman partahalla kultaisessa kätkyessä, hihnoissa hopeisissa. Mutta kipuna putosi varomattomaita immeltä, repäisi taivaan reikihin ja suikahti maahan puhki pilvien, läpi taivaan yhdeksän.

Väinämöinen sanoi veljelleen Ilmariselle: "Lähtekäämme katsomahan, mikä tuo taivaasta maahan valahti!" Uroot lähtivät, soutivat Nevajoen poikitse ja tapasivat Ilmattaren, joka kertoi tulen raivoisan kulun. Se oli ensin pudonnut Tuurin uuteen tupaan, vahingoittanut väen ja polttanut lapsen kätkyessä. Siitä se kulki polttaen maita ja soita, ja vierähti viimein aaltoihin Aluenjärven, joka säihkyellen kuohui yli äyräittensä. Silloin sinervä siika nieli tulisorosen, ja Aluenjärvi asettui. Mutta tuska tuli sijalle, kipuna poltti ja hän pyysi loheita apua. Lohi nieli siian; joutui samaan tuskaan ja pyysi hauelta apua. Hauki nieli lohen, mutta tuska tuli hauellekin. Väinämöinen ja Ilmarinen kutoivat nyt niinisen nuotan ja kokivat turhaan pyydystää haukea.

Sitten he kylvivät pellavaa ja kutoivat uuden liinaisen nuotan, joka oli perältä sata syltä, siulat seitsentä sataa. Nuotta vietiin vesille, vedettiin ja vennättiin, mutta turhaan. Silloin jatkettiin siuloja viidellä sylisadalla ja pyydettiin Ahtia ja Vellamoa avuksi. Viimein saatiin hanki, mutta kukaan ei uskaltanut sitä halkaista. Päivän poika sai isänsä kultapäisen ja hopeateräisen veitsen ja halkaisi sillä hauen, löysi sen vatsasta lohen, lohen vatsasta siian, siian sisästä sinikeräsen, siitä punaisen kerän ja punaisesta kerästä kipunan. Mutta kipuna pääsi Päivän pojan käsistä, poltti Väinämöisen parran, Ilmariselta vielä pahemmin poskipäitä ja käsiä kärventeli ja meni taas hävittämään maailmaa. Viimein Väinämöinen tapasi sen lahokannon alta, tempasi sen koivun kääpihin ja kantoi vaskikattilassa tupaansa. Siitä ajasta alkaen on tulta takassa, valoa tuvassa ja hiilos Ilmarisen ahjossa.

Mutta tulen vihoja parantamaan pyydettiin Turjan tyttöä ja Pohjan poikaa Lapista tulemaan, hyyssä sukka, jäässä kenkä, hyinen vyöhyt vyölle vyötty, hyinen kattila kädessä, viskomaan hyydettä ja vilua vettä haavoille. Ja jos ei tästä tulisi apua, rukoiltiin Ukkoa ylijumalaa lähettämään jäätä ja hyvää voidetta paranteeksi tuimille tulen vihoille.