Maamme olot

Maamme olot. Kirjoittanut anonyymi

On maamme Suomi; syöjäin maa,

Se sana kummainen!

Ei herrojakaan mikään maa

Enemmän voi elättää,

Kun köyhä maa tää poloinen!

”Maa ahnain isänten”.

On maamme köyhä, sanotaan,

Jos palkkaa pyydämme,

Sen aartehet kun tuhlataan,

Ja kuiskaillen ne lahjotaan,

Kans’ virkojen palkkojen,

Se meist’ on liikanen.

Ovatpa meillen raskahaat,

Kovemmat kovaakin,

Veromme, vuokrat ankarat,

Pomomme ylen ylpeät,

Kaikk’ kaikki laillaan raastaen,

Ja meitä sortaen.

Ovatpa meillä raketut,

Koskihin koviinkin,

”Grottemyllyt mahtavat”

Ihmisten voiman imiät,

Töin tuskin näissä elämme,

Kun nälkää kärsimme.

Me kirvein, kuokan kalskehin,

Myös ojat kaivoimme,

On kuuma eli kylmä ankarin,

”Maan mahaliinin oikkuihin”,

Valmiit, vaikka tärkeimmät

Ois torpan omat toiminnat.

Ken kertoa, ne keinot voi,

Ja kujeet, kaikki noi,

Mitk’ kapitaalivalta loi,

Kun orjan päivät meillen toi,

Sen vert’ei löydä mistäkään,

Ei ”buurein” kärsimästäkään.

Me oomme vaivat kärsinyt,

Ja kovaa kokeneet,

Vaan työmme; hyödyn nauttinut,

Ja liikapaljon lihonut,

On ”mahaliinit” mahtavat,

Jotk’ meitä raastavat.

Täs’ olo meidän vaivast’on,

Ja kaikki surkeaa,

Vaan loppu tästä tulkohon,

Käs’ kynään, kirjaan tarttukohon,

Sill’ taisto oiskin armaampaa,

Vapaus kalliimpaa.

Ja tässä, tässä on se maa

Min päällä, seisomme,

Mis sortajamme sortukoot

Ja kantajamme lahokoot,

”Tää maa kun meille surkeaa”,

Se olkoon heillekin!

Pois pomovalta, kaatukoon!

Se alkaa lahota,

Työ arvohonsa, astukoon,

Työmies myöskin nouskohon,

Ei kelpaa ”orjan elämä”

Vaan vapaus saatava.

Nous köyhälistö taisteloon,

Se on sun tehtävä,

Me vaikka surus’ uitakoon,

Tai kaikki yhdes lahokoon,

Mutt’ pois maan orjuus häpeä,

Tää meitä nääntävä.

Jo aika on, jos koskahaan,

Vihdoinkin nousemaan,

Saa intommekin kuohumaan,

Kun orjuus! viel’ on voimassaan,

Sen kerran, tiedän loppuvan,

Jo nään mä kansan nousevan.

Oas.

Lähde: Kansan Lehti 10.2.1900.