Maan povella

Wikiaineistosta
Maan povella.

Kirjoittanut Katri Vala


Mikä hekuma levätä povellasi, maa,
alastomin, nuorin jäsenin,
suu ja sieraimet vihreässä rikkaudessasi!
Jostain hiiluu tädykkeen terän hauras, lempeä sini
kuin ihmeellinen silmä,
ja lehvien välitse virtaa keltaisenvihreä valo.
Rakastan sinua, maa!
Mustana, ruskeana, vihreänä,
elävänä ja kuolleena
rakastan sinua, maa!
Lepään povellasi kuin vihreällä alttarilla,
jonka ihanat suitsutukset
nousevat läpi valkean ruumiini,
elämälle uhriksi annetun.
Tee minut kaltaiseksesi, maa,
alituisesti uudistuvaksi,
alituisesti uutta luovaksi
loppumattomalla, ihanalla hurmiolla!
Kun tulee aika,
jolloin silmäni ovat väsyneet
ja sydämeni kylmä ja äänetön,
kajahuta ihana kutsusi,
villi, vauhko huutosi,
joka virtaa läpi olemukseni
kuin sula, räiskyvä kulta
ja herättää minut riemuitsevana maailmaan,
joka on nuori ja kukkiva ja säteilevä!


Lähde: Vala, Katri 1924: Kaukainen puutarha. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.