Maankulkija

Maankulkija. (Käännös ”Työmieh.”.) Kirjoittanut Guy de Maupassant

Suomennos on vain loppuosa novellista Le Vagabond.

Poliisikonstaapeli vastasi: Maankiertäjä, koditon ja suojaton, kaikkia elintarpeita vailla; sen tunnustaa hän itse, tuo maankulkija, jonka minä irtolaisuudesta vangitsin... Paperit ovat kunnossa.

Näyttäkää minulle ne paperit, sanoi pormestari. Paperit saatuaan luki hän ne, luki uudestaankin ja annettuaan ne takaisin käski: Tutkikaa häntä!

Randell’ia alettiin tutkia, mutta ei löydetty mitään epäilystä herättävää.

– Mitä teitte maantiellä aamulla? kysyi pormestari työmieheltä.

– Minä etsin työtä, sanoi työmies.

– Työtä ... maantiellä?

– Metsästäkös minun sitte olisi pitänyt sitä etsiä?

Pormestari ja työmies katselivat toisiaan kuin kaksi vihaista härkää.

– Minä päästän teidät vapaaksi, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että käyttäydytte niin, ettei enää tarvitse teitä vangita, sanoi pormestari lopulta.

– Pankaa minut mieluummin vankilaan, sillä minä olen jo kyllin väsynyt teiden mittaamisesta, sanoi työmies.

Pormestarin olento sai virkamiesryhdin ja hän ärjäsi: Vaiti! Sitte sanoi hän poliiseille: Viekää tämä mies 200 metrin päähän kauppalan alueelta ja antakaa mennä matkoihinsa.

– Antakaa minulle ennen jotain syödäkseni, pyysi työmies.

– Pitäisi vainen vielä elättää teitä, vastasi pormestari kiivastuneena. Oh, onpa se vaatimus!

Mutta Randell vastasi varmalla äänellä:

– Jos te annatte minun nääntyä nälkään, niin te pakoitatte minut tekemään rikoksen! Sitä suurempi edesvastuu teille poroporvareille!

Pormestari oikasihe äkkiä ja huusi uudestaan:

– Viekää pois heti!... muuten minä unohdan!...

Kaksi poliisia ottivat kirvesmiehen käsipuolista ja lähtivät taluttamaan. Hän antoi taluttaa vastustelematta ja astuskeli poliisein välissä kauppalan yli samalle tielle, josta oli tullutkin. Kun he olivat tulleet 200 metrin päähän kauppalan alueelta, sanoi taluttaja:

– Varokaa tulemasta tälle alueelle, muutoin joudutte tekemisiin minun kanssani.

Randell ei vastannut mitään, vaan läksi astumaan tietämättä ollenkaan, mihin hän meni. Noin neljännestunnin asteli hän aivan tylsänä, ajattelematta rahtuistakaan.

Äkkiä pysähtyi hän seisomaan erään pienen huoneuston edustalle aivan kuin olisi jalat maahan tarttuneet. Huoneen puoleksi avoimesta ikkunasta virtasi lämmin ruoan haju.

Kun tuo ruoan haju hiveli hänen nenähermojaan valtasi hänet äkkiä eläimellinen hurja näläntunne, joka veti häntä vastustamattomalla voimalla asuntoa kohden.

– Vaikka piru periköön, sanoi hän raalla äänellä, tällä kertaa täytyy minulle jotain antaa! Ja hän löi voimakkaasti kepillään muutamia kertoja oveen, samalla lausuen kovasti: Hoi siellä sisällä! Avatkaa, ihmiset!

Vastausta ei kuulunut.

Hän lähestyi ikkunaa ja raotti sitä vähän kädellään, niin että kiehuvan lihan ja kaalin hajuinen ilma virtasi ulos. Hän tarttui ikkunalautaan ja kiipesi sisään. Pöydälle oli asetettu ruoka-astioita kahdelle hengelle. Huone oli tyhjä. Asukkaat olivat nähtävästi menneet kirkkoon ja jättäneet valmistuneen ruoan liedelle saadakseen tultuaan aterioida.

Hyllyllä oli kahden pullon välissä tuoretta leipää.

Randell tarttui ensin ahnaasti leipään, mursi sen paloiksi hurjasti, ihankuin olisi vihollista ruhjonut ja alkoi ahmia suurin paloin.

Lihan haju liedeltä tuntui kutkuttavasti hermoihin. Hän nosti padan kantta ja nosti vierellä olevalla haarukalla suuren lihapalan, kaalia, sipulia ja nauriita lautaselle. Sitte istui hän pöytään, paloitteli lihan pieniksi ja alkoi syödä kuin kotonaan. Kun hän oli syönyt lautasensa tyhjäksi, alkoi häntä janottaa ja hän meni ja otti toisen pullon hyllyltä siitä juodakseen.

Kun hän oli pullosta kaatanut lasiin, tunsi hän että se oli viinaa ja siemasi sen täyden yhdellä henkäyksellä. Viina, jota hän ei ollut saanut moneen aikaan, kiihoitti hänessä vanhan halunsa ja hän kaatoi vielä toisen lasin ja antoi mennä samaa tietä. Alkohooli alkoi virtailla hänen suonissaan ja sulavan ruoan ja sen huumaamana tunsi hän voiman ja hyvinvoinnin tunteen kiertelevän ruumiissaan.

Hän jatkoi syöntiään, vaikka se kiivi paljon tyynemmin kuin alussa... Veltosti pisti hän palasen toisensa perään suuhunsa ja pari hitaasti. Ihoa alkoi kuumentaa, suonet ohimoilla tykyttivät voimakkaasti kiihtyneen verenkierron painosta.

Äkisti kuului kaukaa kirkonkellon lyönti, joka tiesi jumalanpalveluksen loppuneen. Pikemmin vaistomaisesti kuin pelosta, hyökkäsi Randell, otettuaan toiseen taskuunsa jäljellä olevan leivän ja toiseen viinapullon, ikkunasta ulos ja luisti tiehensä. Maantiellä ei ollut ketään, mutta hän ei lähtenyt kulkemaan siitä pitkin, vaan pakeni avonaisen takana olevaan pieneen metsään.

Hän oli aivan tyytyväinen tekoonsa ja tunsi itsensä niin voimakkaaksi ja notkeaksi, että hän hyppäsi tasakäpälässä yli aidan.

Kun hän oli tullut metsän suojaan, otti hän pullon taskustaan ja alkoi siitä astuskellessaan ryypiskellä. Kun hän oli ottanut muutamia pitkiä ryyppyjä, alkoivat hänen ajatuksensa tulla sekavammiksi ja polvensa notkua. Kohta unohti hän kaiken ja alkoi iloissaan laulaa vanhaa kansanlaulua:

Hei kuin hauska on

Hei kun hauska on

Yksin marjoja metsässä...

Kun hän yksinään maleksi metsän puhdasta sammalkenttää, joka niin pehmeästi painui jalan alla, tunsi hän vastustamatonta halua heittää muutamia kuperkeikkoja, aivan kuin pikkupoikana ollessaan.

Hän otti vauhtia, poikasi ja heitti nurinniskoin kuperkeikan. Sitte oikaisihe hän taas ylös ja teki samanlaisen pyöräyksen. Joka hypyn välillä lauloi hän lakkaamatta:

Hei kuin hauskaa on

Hei kun hauskaa on.

Hän hyppi ja peuhasi metsässä kunnes alkoi väsymys painostaa. Jalat eivät tahtoneet enää oikein kantaa. Mielen hilpeys masentui ja ajatus alkoi pysähdellä. Vihdoin vaipui hän erään puun juurelle ja nukkui.

Noin viiden minuutin ajan maattuaan herätti hänet voimakas tyrkkäys ja hän tunsi, että hänen käsiään sidottiin. Kun hän avasi silmänsä, näki hän kaksi miestä kolmikulmaiset lakit päässä kumartuvan ylitsensä. Hän tunsi ne samoiksi poliiseiksi, jotka häntä aamupäivällä olivat saattaneet kauppalasta.

– Varas! Minä arvasin kyllä, että joutuisin pian kanssasi tekemisiin, sanoi toinen poliiseista.

Randell nousi sanaakaan sanomatta. Molemmat poliisit ravistivat häntä ja varustautuivat vastustamaan, jos hän yrittäisi karkaamaan.

– Marsch! komenti toinen poliiseista, ja he lähtivät astumaan kauppalaa kohden.

Ilta läheni ja raskas hämärä alkoi varjostaa maata. Puolen tunnin kuluttua tulivat he kauppalaan. Kaikki ovet olivat auki, sillä tiedettiin, mitä oli tapahtunut. Väkeä kokoontui katsomaan häntä ja tulvanaan kuului väkijoukosta ja ikkunoista herjaussanoja pitkin matkaa aina pormestarin asunnolle saakka, jossa pormestari mielihyvissään häntä odotti. Niin pian kuin hän sai nähdä hänet sanoi hän:

– Ahaa, veitikka, täällä sinä taas olet! Sitä minä jo sanoin, minä sanoin, kun näin tänä aamuna tiellä! Sitte hän lisäsi: Nyt, mies, sinä konna, nyt on sinulla kaksi vuotta tiedossasi!

Lähde: Työmies 10.8.1895.