Maatyömies

Maatyömies Kirjoittanut Lauri Letonmäki

Ma kuljen piennarta kukkivan pellon,

menen polkua metisen niittymaan,

soi lehdosta kalkatus karjankellon,

soi laulut ja päivä on loistossaan.

Ma mietin: maan tämän nähnyt ken on,

ei Eedenin tarhoja halaa!

Vaan ken loi pellot ja kartanon!

Kenen on, kenen on käsialaa?

Ken valtasi metsältä vainiomaata

ja sulaksi raatoi raa’an suon,

ei ilman nyt onnea olla hän saata,

työt tuhansin kerroin palkitsi tuon!

Kenen työ loi ihanan tän isänmaan,

ei enempi onnea halaa!

Hän astukoon työnsä kunniaan!

Kenen on, kenen on käsialaa?

Sä tuolta kauniista kartanosta

nyt löydät kai työn sankarin?

Kai nauttii hän työn palkkiosta,

mies kai hän on Suomen kuuluisin?

Mitä vielä! Se huonosti palkitsi työ –

isänmaan hän luonut on muille!

Hänen elonsa huonosti leiville lyö,

hän jäänyt on paljaille puille!

Hänet töllistä hiekkaharjulta löydät,

väentuvasta tunkkaisesta vaan,

missä perunankuorill’ on lastattu pöydät,

kuin karja vain sekaisin nukutaan.

Kun puolikas hällä on vain kasakkaa

ja humala vuodessa kerran,

ja kun joskus hän tanssia, lempiä saa –

jo on nöyrä hän edessä herran!

Kukon laululta hän yömyöhään raataa

ain alla ankaran orja-lain.

Hänet väsymys illalla sänkyyn kaataa,

ylös aamulla ajavi kirous vain.

Hän raataa kun pistävät pilkat ja nuhteet,

ei leimahda silmässä suuttumus.

Ja katkismusta hän tankkaa puhteet,

se ainoa henkinen harrastus!

– – – –

Ma kuljen piennarta kukkivan pellon,

menen polkua metisen niittymaan,

soi lehdosta kalkatus karjankellon,

soi laulut ja päivä on loistossaan.

Isänmaan tämän ihanan luonut ken on,

kylän syrjässä kykkii hän salaa,

hän nuuskii nurkissa kartanon...

Maaorjan se on käsi-alaa!

Lähde: Letonmäki, Lauri 1918: Ohjelmarunoja: 2:nen vihko. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.