Macphersonin jäähyväiset
| Macphersonin jäähyväiset. Kirjoittanut Robert Burns |
| James Macpherson, suunnattomista ruumiinvoimistaan ja rohkeudestaan kuuluisa sissi ja klaanipäällikkö eli 1700-luvun alkupuolella. Hänet vangittiin salakavalasti ja hirtettiin joko Invernessissä tai Bauchissa, kertoo Walter Scott. Hirsipuun telineellä hän soitti rakkaalla viulullaan viime sävelmänsä, joka hänestä on saanut nimensä, ja tarjosi käsi ojossa viulunsa sille, joka ottaisi soittaakseen samat sävelet yli hänen ruumiinsa. Kun läsnäolevan klaanin miehet olivat vaiti, hän iski viulun teloittajan päähän ja teki kuolonhyppäyksensä. Macphersonin kuuden jalan mittainen kalpa on vieläkin nähtävänä Fifen kreivin asesalissa Duff-Housessa. – Burns on muodostanut ballaadinsa ”Macphersonin kerskaus” nimisestä kansanlaulusta, jota hän on karsinut, jatkanut, parannellut ja pyöristellyt. |
- ”Hyvästi tyrmät, yö ja hyy,
- ja kurjuus hornan suun!
- Macpherson joutuin selviytyy
- tuoss’ alla hirsipuun!”
- Käy keikkaillen, niin seikkaillen,
- niin veikkaillen hän vaan.
- Hän hyppäs, – kieppuin kierroksen,
- jäi hirteen roikkumaan.
- ”Mi kuollessain? Sua, surma, hain,
- verikentät sadat näin:
- en häikäillyt, ja tänään nyt
- sun kohtaan pystypäin.
- ”Hei, siteet nää te päästäkää,
- ja miekan tuokoon ken!
- Ja miestäkään jos maassa nään, –
- mut muistoks sananen:
- ”Ain eläissäin mä iskin päin,
- tän kuolon petos toi!
- Syän leimuaa: en jäädä saa
- ja kostaa en mä voi.
- ”Hyvästi jo, sa aurinko,
- sees ilma, kaikki maa!
- Mies kunnoton vain raukka on,
- ken pelkää kuolemaa!”
- Käy keikkaillen, niin seikkaillen,
- niin veikkaillen hän vaan.
- Hän hyppäs, – kieppuin kierroksen,
- jäi hirteen roikkumaan.
Lähde: Burns, Robert 1918: Lauluja ja ballaadeja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Fundament, Helsinki.