Mahti nousee maankin alta

Mahti nousee maankin alta Kirjoittanut Antti Rytkönen

Vanhat mahtajat ne maatui,

tummui virren tähtivyö,

kalevaisten kanta kaatui,

työt ne peitti unhon yö.

Salon syvän hettehistä

polvi uusi eksyi pois.

Mistä syntysanat, mistä

ohjakseen se löytää voisi

Mahtajat vei voima manan,

niinpä kummut kuiskuttaa,

eipä silti tenho sanan

salahan se jäädä saa.

Herpoa ei hengen valta,

haihdu latu laulujen,

mahti nousee maankin alta,

etsijä hän löytää sen.

Nousee yöstä haamut harmaat,

urhot vanhat, valkopäät,

halkeavat paaden parmaat,

sulaa talven suuren jäät.

Haihtunut on harso öinen

mahdista kuin taikojen,

soutaa vanha Väinämöinen

merta aavaa aikojen.

Hulmahtavat harmaat hapset,

soitto soitolle jo soi,

jot’ ei soittaa kaikki lapset,

yhet urohot ei voi.

Aukee uusi laulun latu,

virsi vieno helkähtää,

herää heimon suuri satu,

pyhät kielet väräjää.

Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.