Manamansalo

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Manamansalo

Kirjoittanut Eino Leino


Kuuhut paistaa niin heliäst’,
kuollut ajaa niin keviäst’.
Eikös piikainen pelkää?
– Yhden yön ajan jäätä vain
yksi-öisellä orhillain
Manamansalon saareen. –
Siellä kuihtuu ne ruusut rukat,
mutta nousee ne murhekukat
ijäksi ihmisen mieleen.
– Siell’ on hiljaisen onnen lipas,
jonka hirmu mua kerran hipas,
siksi sinne ma matkaan. –
Liian varhain sa sinne käyt.
Myöhään, myöhään, ah, sieltä näyt
tuon turhan tuskasi vuoksi!
– Niinpä lienenkin helkaheinä,
särjyn särkynyt säveleinä.
Manamat ne on tulleet.
Kysytty mun ei puolta mieltäin,
koska sun minä löysin tieltäin,
suuri sulhonij armas. –
Enkä koskaan ma kysynyt sulta,
milloin olit minun oma kulta.
Tänne jälkeni päätyi.
Eikö pelkää se pieni piika?
– Mulle tääkin on onni liika. –
Kumpaisetkin on kuolleet.
Täällä täytenä Päivä herää,
koska kehräävät Päivän kerää
nuoret, nurmen jo nuolleet.


Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.