Manlius Torqvatukselle

Manlius Torqvatukselle. (Horatius. Oodi VII, 4 kirja). Kirjoittanut Horatius

Hanget poissa jo on, palajaa taas nurmien nukka,

Puhkevi lehtiki puun:

Muuttavi muotons maa, joet äyräittens ohi kiitää

Jällehen laskeuvat.

Gratia nymphein kanss’ sekä kummankin sisarensa

Johtavi tanssia taas.

Ett’ olevaist’ ei oo, muistuttaa vuosi ja hetki

Kuin sulopäivyen vie.

Läntönen kylmät hautovi pois, kevähän kesä jälkeen

Rientävi, kuihtuva kuin

Antimians tuo runsas syys, sitä joutuen talvi

Taana jo seuraelee.

Kuitenkin välehen kuut taivahan tappiot korjaa:

Mut me kun vaivutahan,

Miss’ isä Aineias on ja Tullus ja Ancus, me ollaan

Tuhka ja varjopa vaan.

Päivän tään, kuka tietää, suovat vieläkö summaan

Huomenia jumalat?

Kaikki kun nautintoos kulutat, perijän sepä kättä

Ahnahan välttäelee.

Kerta kun kuolema saa sekä Minos tuomion susta

Lausuvi kiittelevän,

Ei suku, Torqvatus, sua, ei puhelahjasi auta,

Eikä sun hurskautes.

Ei Manan tuo Diana majoilta Hippolytusta

Kainoa maan elämään.

Tuonelan kahleit’ ei These’us voi katkoa yltä

Rakkahan Peiritho’on.

1890.

Lähde: Kovero, K. A. 1899: Kyhäelmiä I.: muutamia muistoja kokosi K. A. Kovero. Jyväskylä.