Markkinamuisto

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Markkinamuisto.

Kirjoittanut Kaarlo Uskela


Oli markkinat, ja kadut täynnä kansaa, kalua.
Rahaa ostoksiin ei ollut, katsomaan ei halua.
Istuin kotona ja kuulin, kuinka lapset elämöi,
kadulla ja pihamaalla kauheasti rähinöi.
Muutenkin he meluavat, huutavat ja määkyvät,
laulavat ja nauravat ja kirkuvat ja rääkyvät,
mutta markkinat ne vasta hitonmoisen melun toi:
joka nulikan nyt suussa jonkinmoinen pilli soi.
Jollei pillit pian säry, lasten suu oo tukossa,
ennen iltaa olen kuuro, korvat ovat lukossa.
Mokomata kohtaloa en mä korvilleni sois,
siksi lähden markkinoille, karkaan kotoani pois.
Eläintarhan kautta kuljen – Töölön lahti lemuaa.
Mäen rinteillä ja teillä hulikaanit remuaa.
Pirtukauppiaat ne täällä viinaputeleitaan myö;
muuan pahalla on päällä: kauppatuttavaansa lyö.
Kadulle mä ehdin, siellä vaikea on kulkea
väentungoksessa, joka tahtoo tieni sulkea.
Pakoon kotoani lahdin kirkunata, mutta – voi!
Täällä vasta kauheasti pienet kummipillit soi.
Torille mä tulen, missä monenlaist’ on myötävää,
käytettävää, näytettävää, pidettävää, syötävää.
Kummipillinmyöjät myöskin ympärinsä käyvät, noi.
Kauppa sujuu, kauheasti pienet kummipillit soi.
Sataa hiljallensa, jalat alkaa vähän kastua –
olen tainnut tungoksessa lätäkköhön astua.
Satehesta huolimatta katupojat ilakoi;
monenmoiset instrumentit heidän iloksensa soi.
Tuolla muuan raskahia raajojansa laahustaa,
poliisit ne siellä täällä juopuneita raahustaa.
Yksi mies ei riehuvata juopunutta viedä voi,
täytyy apua siis saada: poliisinkin pilli soi.
Väsyneitä raajojani alan kotiin vedellä,
monenmoiset musikantit perässä ja edellä.
Tuossa muuan tupertunut rapakossa piehtaroi,
ympärillään poikajoukko, jonka soittokoneet soi.
Paljon mull’ ei matkastani liene ollut hyötyä:
väsyneenä maata menen, illallisen syötyä.
Mutta vaikk’ on kova uni, nukkua en silti voi:
korvissani kaiken yötä pienen pillin ääni soi.
Markkinat jo ovat ohi, pillit ovat pilalla,
pojilla on toisenmoiset vehkeet niiden tilalla.
Mutta niiden kirkunata minä unhottaa en voi,
yhä vielä korvissani pienen pillin ääni soi.


Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.