Mars ja Maa
| Mars ja Maa Kirjoittanut O. Frerichs |
| Suomennos. Saksankielinen alkuteos: O. Frerichs: Hier Mars – Hier Erde. Telefunken-Zeitung, 1919, nro 17, s. 84–89. Artikkelin verkkoversio. |
[s. 267]
Mars ja Maa.
Ulkomaalaiset sanomalehdet kertoivat joitakuita kuukausia takaperin Marconin lausuneen, että hänen mielipiteensä mukaan olisi mahdollista aikaansaada kipinälennätinyhteys maan ja Marsin tai jonkun muun kiertotähden välillä, tietysti edellyttäen, että kiertotähdissä on asukkaita, jotka tuntevat kipinälennättimen. Sen jälkeen on Marconi kuullut kipinälennättimessä ihmeellisiä, selittämättömiä merkkejä, m. m. hyvin usein ... (s-kirjaimen), jotka eivät tiettävästi ole lähtöisin mistään maanpäällisestä lennättimestä. Hän on niiden johdosta arvellut, että nuo merkit voisivat aiheutua toisten taivaankappalten lähettämistä sähkömagneettisista aalloista. Kuten viime numeron tähtitieteellisestä osastosta näkyy, oli Mars-planeetta huhtikuun 21:senä lähinnä maata, 88 milj. km päässä, ja silloin oli Marconi kehottanut kaikkia lennätinasemia tarkkaamaan, tulisiko mahdollisesti mitään merkkejä Mars-naapuristamme. Seuraava tieteellinen tarina kuvaa sitä, mikä ennemmin tai myöhemmin tulee tapahtumaan, niin — jos Marsissa vain on ihmisolentoja.
Heliopartoksella.
Professori Februtius, Marsiumin, kiertotähti Heliopartoksen (Marsin) pääkaupungin, suuren langattoman kaukovoima-aseman johtaja istui keskusaseman kokeilulaboratoriossa. Laskevan päivän hämyssä leimahtivat vähitellen radiumvaloina huoneen sinisenharmaalle kupukatolle kaikki Heliopartoksesta näkyvät tähdet. Professorin kokeilupöydällä, [s. 267:2]jolla paloi suuri heliumlamppu kirkkaasti ja omituisesti, oli näennäisesti sikin sokin suuria ja pieniä elohopealamppuja, kupukkaita retortteja täynnä räikeäväristä läikehtivää nestettä, lukemattomia räiskyviä palloja, vipuja ja kytkimiä. Jättiläismäisiä mikroskooppeja ja suurennuslaseja sekä hienoja, omituisia työkaluja oli yltympärillä. Pöydän pituussuuntaan kulki kapea, vinossa asennossa oleva, kummallisesti [s. 268:1]hiottu peililevv. jonka toisessa päässä oli suunnattoman suuren, katon läpi ulos ulottuvan peilikaukoputken linssi.
Professori Februtius kokeili uusimmalla keksinnöllään, heliumputkella. Hän kiinnitti putken edessään olevan langattomien värähdysten vastaanottajaan ja saattoi heti huomata sen heikosti leimahtavan. Vasemmalla kädellään Februtius kiersi peilikaukoputken linssin levyn suhteen vinoon asentoon. Sille ilmestyi pienikokoisena, mutta kuitenkin erittäin teräväpiirteisenä liikkeessä olevan ilmalaivan kuva. Ilmalaivan kirjavat valot ja valonheittäjän säteet erotti helposti peilistä. Professori Februtius asetti vastaanottajansa ilmalaiva-aseman lähetysaaltojen vireeseen, ja heliumputki alkoi loistaa kirkkaasti ja tasaisesti.
Februtius aikoi juuri keskeyttää kokeensa, kun hän huomasikin heliumputkessa omituista rytmillistä lepattamista. Hän tarkisti konettaan ja näki putkessa yhä voimakkaampia jaksottaisia leimahteluja. Ihmetellen kiinnitti tutkija korvilleen kuulotorven ja erotti silloin heikkoa kirskuvaa ääntä. Nopeasti hän yhdisti sarjaan pienen koneen, jossa alkoi loistaa päärynänmuotoinen putki — se oli langattomain aaltojaksojen nopeavaihdevahvistaja. Silloin hän kuuli puhelintorvessa selviä, teräviä merkkejä, jotka hän kirjotti muistiin ... how strong are our wireless telephone signals — Nauen.
Sitten lakkasivat merkit jälleen. Professori Februtius merkitsi muistiin aaltopituuden, millä hän oli kuullut nuo käsittämättömät sanat, ja koetti konetta asettelemalla kuulla lisää. Noin 30 siksionin (Marsin minuutin) jälkeen leimahti heliumputki uudelleen, ja taas saattoi kuulla kirskuvaa ääntä kuulotorvessa. Professori Februtiuksen onnistui kuitenkin vasta monien tarkistelujen jälkeen saada merkit selvemmiksi ja kuuluviksi:
[s. 268:2]... here very clear. We understand you very well. — Avanui.
Jälleen hävisivät merkit. Kaikista ponnistuksista huolimatta ei tutkijan onnistunut koko heliofiniksen (Marsin illan) aikana enää kuulla mitään. Perin syviin mietteisiin vaipuneena hän lähti heliodiruksen (Marsin puoliyön) aikaan laboratoriostaan.
Kaksi heliofinistä myöhemmin oli professori kutsunut kaukovoima-asemavirkatoverinsa luoksensa laboratorioon.
»Arvoisat toverit», puhui hän heille, »olen pyytänyt teidät tänne, ilmottaakseni teille jotain ennenkuulumattoman merkillistä. Kaksi heliofinistä sitten kokeilin suurilla kaukaa ohjattavien ilmalaivojen tarkastusantenneillamme ja tahdoin määrätä, suuriko lähetysenergia riittää loistattamaan uutta heliumputkea, jota aion käyttää ilmalaivojemme langattomana valolaitteena. Te tiedätte edelleen, että heliumputki, jos sitä käytetään vastaanottokoneessa aaltojen ilmaisijana, on erittäin herkkä langattomille värähdyksille. — Tarkastin matkustajailmalaiva Ophaluksen ja kiertotähtemme itäosassa olevan kaukovoima-aseman Wulpurgiumin langatonta puhelinkeskustelua, kun edellinen pyysi itselleen lisää liikeenergiaa, koska yksi viottunut potkuri täytyi poistaa. Samalla katselin ilmalaivaa peilikaukoputkellamme. Heliumputki loisti ilmalaivan äärettömästä etäisyydestä huolimatta hyvin kirkkaasti ja tasaisesti, joten olin kovin iloinen tutkimuksieni ja kokeitteni tuloksista. Jonkun ajan kuluttua aloin huomata lampussa ihmeellistä, jaksottaista lepattamista, joka kävi konetta tarkistaessani vieläkin selvemmäksi. Kytkin koneeseen uusimman nopeavaihdevahvistajamme ja saatoin tällöin kuulla Maksimum-kuulotorvessamme kirskuvaa rytmillistä ääntä. Eilisen heliofiniksen aikana olemme arvoisan assistenttini neiti Anonian kanssa vielä tarkistaneet kytkentää
[s. 269]ja merkinneet muistiin vastaanottamamme merkit. Vastaanottamamme merkkijaksot, jotka nerokas salakirjotustutkijamme toveri Defrolius on yhdistellyt lauseiksi, esittää teille nyt nuori virkatoverimme Cadetius.
[s. 269:2]Jäljennökset kuuluivat Marsin yksinkertaisin kirjotusmerkein:
»Wireless high power station Avanui, New-Zeeland.»
»Please answer by radio how strong are our wireless telephone signals — Nauen.»
[s. 270:1]»Wireless high power station Nauen, Germany.»
»Your wireless telephony is here very clear. We understand you very well — Avanui.»
»Arvoisat virkatoverit», jatkoi professori Februtius, »minä en tosin tiedä, mitä tuo vastaanottamamme sanoma merkitsee. On kuitenkin helposti ymmärrettävissä, että jostakin sähkötetään meille vieraalla kielellä, tosin käyttäen merkkijärjestelmää, joka ei liene kovin eroava omastamme. Olen paljon harkinnan jälkeen tullut siihen vakaumukseen, että vastaanottamamme merkit ovat peräisin naapurikiertotähdestämme Helioprestosta, jonka valosta olemme joka yö iloinneet ja jonka kanssa olemme koettaneet jo monia heliotuudeja (Marsin vuosia) päästä yhteyteen. Meidän tehtävämme on nyt vain saada aikaan langaton yhteys Heliopreston ja meidän välillämme. Meidän täytyy siis langattomin sananlennätinmerkein kääntää Heliopreston asukkaiden huomio itseemme. Minä aion esittää keksintöni virkatoverillemme professori Gegambriukselle, joka on vedenpäällisen ja vedenalaisen laivaliikenteemme voimakeskuksen Waszoliumin johtajana, ja pyytää häntä sähköttämään valtaisen jättiläisasemansa kaikella käytettävissä olevalla lähetysenergialla vastaanottamamme sanat tuntemamme aaltopituuden mukaisina, lisäyksellä: Täällä langaton kaukovoimakeskus Waszolium kiertotähti Heliopartoksella.
Niinpian kuin tässä satumaisessa asiassa sattuu jotain uutta, ilmotan siitä Teille, arvoisat virkatoverini.»
Maapallolla
Yöllä kello 11 Nauenin kipinälennätinsuurasemalla lähellä Berliniä. Lennänätinvirkailijat Kalle Benderich ja Walter Pehko hoitivat koneita. Kalle [s. 270:2]otti paraillaan vastaan eteläafrikalaisen suuraseman Kapstadtin kello 10 iltalehteä, sillä aikaa kun Walter kuunteli japanilaista asemaa Funabashia.
Kallen naama rypistyi yhä enemmän, ja hän kävi kovin äkäisen näköiseksi käännellen joka hetki vastaanottokoneen vipuja. Vihdoin hän tuskastui perin ja ärähti:
»Tuhat tulimmaista, kuka aasi sähköttää jatkuvasti Kapstadtin aaltoon. Se hölmö ei tiedä lainkaan huutia, kun mölyää joukkoon niinkuin härkä.»
»Tyynnyhän», sanoi Walter. »Suuttumus vääristää naamaa ja tekee rumaksi.»
»Oh, puhu pukille», murisi Kalle ja koetti edes silloin tällöin saada selvää Kapstadtin sanomasta.
Neljännestunnin kuluttua oli Funabashi selvä, Walter Pehko pani pois kuulotorven ja selaili vastaanottosanomaansa. Muutamia minuutteja myöhemmin tempasi Benderich kuulotorven päästään.
»Lempo ottakoon tästä selvän! Tules tänne, Walter, ja ota torvi. Kai me tässä vielä saamme tolkun, kuka tuo suunsoittaja oikein on!»
Molemmat ystävykset panivat jälleen kuulotorvet korvilleen ja tarkistivat vastaanottajan tuon tuntemattoman, yhä edelleen itsepintaisesti lähettävän aseman aalloille sopivaksi.
... Waszolium ... Heliopartos ... Wireles high power station Avanui — New-Zeeland. Please answer by radio how strong are our wireles telephone signals — Nauen.
»Mutta Walter, tämähän on sähkösanoma, jonka me kolme päivää takaperin puhelinta koetellessamme lähetimme Avanuihin. Mutta mitä merkitsevät nuo lisätyt sanat? Kieltä en tunne. Luultavasti jossain joku löylyn lyömä jenki huvitteleikse sähköttämällä maailmaan mielettömyyksiään.»
»Kuules, Kalle», annas olla haukkumiset», sanoi perin miettiväksi ja vakavaksi
[s. 271]käynyt Walter Pehko, »luulen, että tällä hetkellä tapahtuu jotain hyvin merkitsevää. Tuolla paraillaan sähköttävällä asemalla täytyy olla jättiläismäinen energia, ja sen täytyy olla hyvin kaukana. Ääni on niin terävä, ett’en vielä koskaan koko toiminta-aikanani ole sellaista kuullut. Katsoppas, vaikka koplaamme aivan höllästi, niin voimme sittenkin vielä kuulla ratinan. Mielestäni on velvollisuutemme ilmottaa tämä ihmeellinen huomio johtajalle, jotta tätä tuntematonta asemaa pidettäisiin tarkoin silmällä.«
Muutamia päiviä myöhemmin lähetti Nauenin suuraseman johtaja kaikille maapallon suurasemille kiertokyselyn, jossa tiedusteltiin, oliko niissäkin huomattu tuo ihmeellinen sähkösanoma. Koska tuli useita myöntäviä vastauksia, jotka eivät kuitenkaan voineet antaa mitään tietoa aseman nimestä tai paikasta eikä myöskään vieraskielisistä vastaanotetuista sanoista, [s. 271:2]ryhtyivät kaikkien maiden etevimmät kielimiehet ja tutkijat, tähtitieteilijät ja insinöörit yhdessä pohtimaan, päästäkseen selvyyteen tuosta langattomasta salaisuudesta.
Muutamien viikkojen mitä ankarimman ja huolellisimman tutkimustyön jälkeen voitiin pitää varmana, että nuo maapallon suurasemilla vastaanotetut merkit olivat kotoisin maapallon naapurikiertotähdellä Marsilla olevasta jättiläisasemasta.
Eräänä päivänä puolenpäivän aikaan ilmestyi kaikkialla yli koko maapallon kaikilla kielillä lukemattomia lisälehtiä:
»Langaton Marsin ja maapallon välinen yhteys on juuri saatu aikaan.»
»Selviä merkkejä: »Mars täällä, — Maa täällä» on vaihdettu.»
Samoin maapallolla kuin Marsillakin työskennellään nykyään kaikin voimin, jotta opittaisiin langatonta tietä molempien kiertotähtien asukkaiden [s. 272:1]kieli. Professori Februtiuksen ja hänen oppineitten virkatoveriensa nerous ratkaisee ennen pitkää tämänkin jättiläisprobleeman.
O. Frerichs.
J. K. Juuri luimme »Scientific American’ista» erään tiedemiehen perusteellisen esityksen siitä, miten Mars ja Maa helposti voisivat oppia kuvioitten avulla ymmärtämään toistensa kieltä. Vakavasti siis pohditaan jo todella sellaisiakin asioita.
Toimitus.
Lähde: O. Frerichs: Mars ja Maa. Nuori voima, 1920, nro 9, s. 267–272. Kansalliskirjasto.