Martti ja kissi

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Martti ja kissi.

Kirjoittanut Max Oker-Blom


Pien’ Martti äidin vierellä
on vuoteen lämpimissä,
on vaiva vaikee pienellä,
ei rauhaa saa hän missään.
Juur’ uneen päähyt kallistuu
ja painuu luomi raukee,
taas tuskihinsa havahtuu
ja sinisilmä aukee.
Vastikään äidin rinnalla
sai parhaan lääkejuoman,
ja hetkeks’ lepo makea
on unetarten tuoma.
Ei kauan kestä unonen
se hertas, makeainen,
pois vatsavaivat häätää sen,
jo itkee pienokainen.
Ei muuta äiti neuvoa
nyt keksi kullan suhteen,
kuin kantaa käsivarrella
sen pitkän iltapuhteen.
Hän astuu, astuu laulellen –
jos voisi tuskat poistaa!
Jo kuuhut nousee taivaallen
ja yönkin tähdet loistaa.
Vaan viihdytellen pienoista
jo uupuu käsi, jalka
ja uutta unikeinoa
hän etsiskellä alkaa.
Hän hiljaa pikku nupukan
nyt verkkokiikkuun kantaa,
käy itse sohvan nurkkahan,
ja nauha vauhdin antaa.
Käy kaikki hyvin hetkisen,
vaan saapuu unetarkin.
Jo painuu silmät umpehen
ja nukkuu äiti Martin.
On mieli vapaa huolestaan,
on armas öinen rauha,
vaan silloin liukuu lattiaan
myös verkkokiikun nauha.
Vaan viimein ruusuin, kukkasin
jo idän ääret hohtaa,
ja ikkunata kamarin
ens’ päivänsäde kohtaa.
Ja kamarinpa nurkassa
pien’ kissi vielä nukkuu.
On päivän kerä korkeella
ja käki puussa kukkuu.
Jo herää pikku mirrinen,
kun päivä silmiin paistaa,
se unta juuri näkihen
niin ihmeen ihanaista.
Se auringolle harmistuu,
kun herätti näin varhain.
Nyt tositoimiin valmistuu
se jälkeen unten harhain.
Vaan hörhökorvin kuunnellen
se äkkää itkun lapsen,
se hyökkää verkkokiikullen
ja lasta lohdutaksen.
Se verkon nuoraan kiepsahtaa
ja tekee ilmaretken,
ja hui ja hei, se huristaa
näin saaden hauskan hetken.
Huhei, nyt ylös, alaskin
jo verkko huimaan kiikkuu,
ja pikku mirrin sääretkin
ne liukkahasti liikkuu.
Ja Marttipoika rauhoittuu
ja jokelluksen alkaa,
sen käypi hymyyn pikku suu,
hän nostaa pientä jalkaa.
Hän sitten jalkoterähän
käy kiinni sormin somin,
saa siten leikin käymähän
hän neuvoin aivan omin.
Nyt nukkuu äiti herttaisin,
kun kissi nykii nauhaa.
Ja Martin vatsatautikin
saa siitä vihdoin rauhaa.


Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.