Matka Turusta (Avellan)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matka Turusta.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Jo purje liehuu, pursi on irrallaan;
Jo nuorukainen ruorihin kiiruhtaa,
Ja ruusuposki tyttö istuu
Airojen ääressä keulapuolla.
Ei maito, heelmät maukkahat painakkaan
Nyt purtiloa, tyhjänä kiulut on,
Ja siivotussa koppasessa
Hemmut ja vaattehet hienot piilee.
Vaan iltatuuli yltyvi uudestaan,
Ja Auran viirit näyttävät merta päin,
Ja purje pullistuu ja rannan
Venhoset saavat jäähyväiset taas.
Nyt hyväiset sull’ uhkea Turku myös!
En prameuttas eessäni vasta nää,
En kuule vasta vaunujesi
Pauhua täysillä toriloilla;
Vaan kuljen luonnon tyynessä templissä,
Sen kauneutta katselen rauhaisna
Ja kuultelen sen kieliöitä:
Lintuja, kaikuja, virtasia.
Jo lahden selkä aukevi yhtenään;
Ja matkan päässä Ruissalon rannan nään,
Choræon lähdettä miss’ hoitaa
Tammien keskellä luonnon immet.
Oi maani kallis laulaja, rauha vaan!
Kuin mie, sa Auran aalloilla keinuilit
Ja ikävöiten poijes harroit
Laaksohos tammien suojaan taasen.
Vaan koita kohden kääntyvi kulkumme,
Ja selkä aava peilinä heijastaa,
Ja joutsenina valkoisina
Purjehet välkkyvät taajanansa.
Vaan päivä laskee, tuuloset lauhtuvat,
Ja linnunlaulu nukkuvi metsässä;
Ja siellä täällä vainen tyttö
Nostavi airoa lauleskellen.
Vaan tunnot, luonnon rinnoilla hilpeät,
Ja syömen hehku, ja kaino kaipaus,
Ja toivon riemu, muiston onni
Kaikuvi laulujen sävelissä.
Ei tummehdu, ei valkene liioinkaan! –
Ja yönen, hopeaksi mi vaihtanut
On päivän kullan, purren sulkee,
Tuolla kun kiertävi Lemun nientä.
Oi, riemu, surko mieltäin liikuttaa,
Kun seudut nään, miss’ taittelit seppelees,
Sa Ramsay nuori, joukot kun sa
Lippusen ympäri huusit taasen.
Ah, surko siit’, ett’ hilpeä maalima
Ja urhon retket jäivät niin nuorekas;
Vaan riemu siit’, ett’ isänmaan ja
Kunnian eestä sa vertas vuosit.
Siell’ öisin synkin haahmosi säikähtää
Viel’ saarelaisten poikoa toisinaan,
Ja rannan kuuset suihkauttaa
Vaativan sankari-äänes hälle.
Niin käykin kulku muistojen keskeltä,
Siks’ kunnes viimein Vapparin selkä jää,
Ja salmi, kirkko toissa päässä,
Kutsuvi kaitahan helmahansa.
Jo siinnän koivut kunnahan vihreän. –
Nyt terve teille, onneni toistajat!
Ja terve sulle, rannan mökki,
Jossa kes’aikasen viipyä saan.
Mun unta nähdä antaos helmassas.
Ja uinaella kiitävä hetkinen;
Kun aamukoi vaan ilmestyykin,
Oottavi Frigga jo kunnahalla.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.