Matkakirje

Matkakirje Kirjoittanut Jalmari Virtanen

Yli puolessa vaikka on toukojen kuu,

Yhä jäässä on järven lahti,

Sinipinta ei läiky ja purjeitaan

Ei lahdella nosta jahti.

Eristetty ja hyljätty vielä nyt on

Asukkaineen Pässinranta,

Vielä äsken peitossa hangen ja jään

Oli hiekoilla rannan santa.

Tosin hauraaksi käynyt, pettäväks on

Tuo valkea, jäinen silta;

Lujimmillaan on aikaan, kun toisilleen

Suo kättään aamu ja ilta.

Ne nyt on kovin kaukana toisistaan;

Yön pimeys lomalle sai jo.

Saat turhaan etsiä Otavaa, jos

Koko yötä et valvoa aio.

Kevät kylmä on... Nostatti kuumeen taas;

Sydänlyöntikin on kovin taajaa.

Siks matkalle äkkiä lähteä saan

Isänmaatamme katsomaan laajaa.

Isänmaani mun kaunis ja laaja on niin,

Että täällä kun kukkivi halla,

Niin siellä, mun minne matkani vie,

Saan kukkivan kastanjan alla

Sulohelskettä kuunnella riemuisaa

Ilorintaisen satakielen;

Sepä, arvaan ma, kuumeen, vievä on pois,

Ja virkeäks saattava mielen.

* * *

Jopa törähti torvi – ja portilla

On auto; se kiiltää ja loistaa,

Ja ennenkuin kamppeeni kadulle saan,

Sen kutsu jo käskien toistaa.

Nyt kiidämme katuja kaupungin,

Joka juhlihin käypi kuin häihin.

Tasavaltamme juhlahan valmistuu;

Minä myös palaan häihisi näihin.

Talo valkea tuo, nelinkertainen,

On kohonnut aseman luokse.

Sitä katseeni kaimaa ja hyväelee

Ohi siitä, kun automme juoksee.

Mutta asema, asema Petroskoin!

Sinä olet kuin kääpiömuori:

Niin vaivaisen pieni ja kurttuinen,

Vaikka maamme on mahtava, nuori!

Sua rakastan, nuorekas Petroskoi,

Sinijärveä, kaunista rantaa...

Sulle aika jo olis, pääkaupunki,

Uus, komea asema antaa!

Vuos-vuodelta vartesi vaurastuu

Kuin neitsyen, naiseksi saavan;

Jo nyt, jos entiseen vertaan vaan,

Näen uuden ja paremman kaavan.

Vesijohdon kun saamme ja kuoppaiset

Kadut asfaltti kun pian peittää

Ja tehtahat mahtavat Neuvostomaan

Tänne trolleybusseja heittää,

Ja johtoja juoksevat salamat kun

Käy kertoja rikkaimmiksi

Ja yhteistoimin ja -voimin kun

Teemme kaupungin kaunihiksi,

Niin rakkaus vieläkin runsaammaks’

Saa, rahvaani, rintahamme.

Sen palatsein, puistoin ja fontaanein

Vielä kerran me kaunistamme.

* * *

Luon junasta katseen kaupunkiin;

Tuo mieleen se miettehen juurta:

On onni, kun olla saa taistelussa,

Yhä luomassa uutta ja suurta.

Mitä oisi nyt tämäkään kaupunki,

Jos vallankumous puuttuis?

Kylärähjä ois... Komentais riistäjät vain,

Katuliejuhun kulkija juuttuis.

Ja luokkani – nyt kovin onnellinen,

Se kulkisi ryysyissä, täissä...

Juna Leninin linnaan mun huomenna tuo...

Nukun tyynnä mä mietteissä näissä.

Toukokuu, 1935

Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.