Meidän ruuna
Ulkoasu
Meidän ruuna. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Tää meidän Ruuna on uljas ja suuri,
- sen vertaista tuskinpa löytänet juuri,
- ei voimaansa koskaan se säästä.
- Sen kaula on kaareva, leveä rinta,
- ja silkkinä kiiltää ja välkkää sen pinta.
- Ei toista se edelle päästä.
- Se nöyrästi seuraa, kun lapsikin ohjaa,
- sen uskollisuudella ei ole pohjaa,
- kun raataa se pelloilla, mailla.
- Sen luonto on lempeä, silmät on kirkkaat,
- sen katse on kaunis ja paljon se virkkaa,
- kun suu on sen sanoja vailla.
- Kotivainio työstä sen hartaasti haastaa,
- se ponnella kuormia raskaita raastaa,
- ei toista niin virkkua, virmaa.
- Ja varsat kun kiimaavat kesäisin illoin,
- niin Ruunakin, vaikka jo väsynyt silloin,
- se nuorinna joukossa kirmaa.
- Ei puutu sen seimestä heiniä, kauraa,
- siks juuri kuin leikillä vetää se auraa,
- kun ketokin pelloksi muuttuu.
- Se on perheemme jäsen, sen tietää se kyllä,
- sen suosion voitamme hyväilyllä,
- ja harvoin se suopea suuttuu.
- Ei ruoskaa se tunne, vain puhetta hellää,
- ja sille sen korva on herkkä jos kellään,
- se ymmärtää ihmisen kieltä.
- Se hirnuen isännän äänehen vastaa,
- ja sitä hän hoitaa kuin armainta lastaan,
- ei pahoittaa soisi sen mieltä.
- Näin Ruunamme velvollisuutensa täyttää,
- esimerkkiä meille se kauneinta näyttää,
- sen lainen olla jos voisi!
- Niin tyynenä raskaimmat kuormatkin kantain,
- näin voimani työhöni ilolla antain
- elo onnekas, ihana oisi.
1925.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.