Memento mori

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Memento mori.
(Veistokuvaryhmästä Lontoon Kristallipalatsissa).
Kirjoittanut Kasimir Leino


Rintaan voimakkaasen nojauupi
Immyt hienon hento, ihanainen
Silmissänsä autuus kuvastuupi –
Tällä hetkellä hän vain on nainen:
Murheet maailman hän unhottaapi,
Noin kun uinahtaa hän tuossa saapi
Sulhon rintaa vasten.
– Elo autuasten
Tunteen täysi valta yksin on.
Aatos vuoroon seisahtuvi heillä,
Vuoroon vallatonna kauvas väikkyy,
Väikkyy tunteen tuottamilla teillä,
Tai myös aallokossa lemmen läikkyy –
Sen he tuntee vain, ett’ aina, aina
Sylitysten ois he autuaina.
Maailmassa tässä,
Ihmis-elämässä
Lemmen valta varmaan suurin on.
Vaan memento mori! kuolo uhkaa,
– Lemmenkinpä voittaa kuolon valta –
Ethän ihmisparka oo kuin tuhkaa,
Pelkkä laina kaiken tuottajalta!
Vaikka onnes itse autuus oiskin,
Vaikka hetket hempeimmät se soiskin,
Kaikk’ on katoovaista –
Tästä luonnon laista
Lempikään ei poikkeusta tee.
Juur’ kun rintaa vasten rinta sykkii
Ja kun silmän katseen silmä kohtaa,
Juur’ kun nautinnosta suonet tykkii,
Punahuulet suudelmista hohtaa,
Silloin juuri, lemmen autuudessa,
Ihmis-intohimon vallitessa,
Huutaa tuonen valta
Maasta turpeen alta:
Ihmislapsi, kuolla täytyy sun!


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.