Meren rannalla (Laethén)

Meren rannalla. Kirjoittanut Rafael Laethén

Jo talvitaivahalla hymyili

Jäähyväisiä hennot päivän huulet,

Ja pohjatuulet

Vihaisna läpi ilman kiiteli.

Mä seisoin jäisen meren rannalla,

Ihaillen hohtavia hattaroita

Ja illan koita

Ja koko taivon juhlaloistetta.

Vaan silmäni kun sitten alas loin

Ja merta katsoin, aina kaukaisinta,

Niin ah! sen pinta

Ol’ musta, ja sen syvyys valotoin.

Ja tuulet syöksi aina rajummin,

Ja lumet jäällä pyrysi kuin sumu;

Vaan outo humu

Jään alta voitti äänen myrskynkin.

Ah! Tunsin surkean mä humun tään,

Ja huokaus mun povestani sousi,

Ja kyynel nousi

Niin kuolon-katkera mun silmähän’.

Ja kauas kadonneista ajoista

Nyt muiston kävi maininki läp’ aivon:

Kun vielä taivon

Tää sydän kurja saattoi kuvastaa;

Kun himot häijyt sitten halloillaan

Sen jäädytti ja kinoksillaan peitti,

Ja vihdoin heitti

Sen peripimeähän parkumaan.

Nyt myrskyissä kun kahleet tärisee,

Niin pohjalla myös kaihon’ kiihtyy huima,

Ja hyöky tuima

Ain’ yltyen koht’ ortta kohisee.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. II. 1873. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.