Merimiehen elämää

Merimiehen elämää. Eräs jo muutamia vuosia merillä ollut porvoolainen merimies kertoo kirjeessä kotona oleville olosta eräässä guanon (linnunsannan) lastauspaikassa Perun rannikolla seuraavaa:

- Sitte tulimme tähän kirottuun paikkaan ottamaan laivaan guanoa, joka on sitä viimeistä,mitä ihmisellä voi olla lastattavana. Me olemme täällä melkein avoimella merellä ankkurissa 30 sylen syvyydellä lähellä rantaa, 5,000 jalkaa korkean vuoren juurella ja melkein maininkien keskellä. Yhtenä päivänä voi lastata, toisena päivänä aaltoilee meri niin että proomujen on mahdoton päästä mihinkään. Lastaajat täällä menevät proomuillaan kallioiden ääreen, pitävät sieltä alas ikäänkuin suuria puhvelinnahkasäkkejä, joiden läpi guano juoksee alas. Perulaiset tuovat sitte proomut laivan kylkeen, jonka perästä me saamme nostaa ja lapioida kaikki laivaan. Proomun tyhjentämisen jälkeen olemme kamalamman näköisiä kuin indiaanit, keltaisia jokapaikasta, ja meidän täytyy pestä itseämme suolavedellä, sillä me tuskin saamme niin paljo suolatonta vettä, kuin tarvitsemme juodaksemme.

Täällä on ainoastaan noin 20 - 30 kurjaa puuhökkeliä, joissa asuu parisataa raakalaista, työskennellen guanon laivamisessa. Ainoastaan verrattain korkea palkka pidättää minua täällä. Laivassamme on kaikkia kansallisuuksia: 1 turkkilainen, 1 englantilainen, 1 skotlantilainen, 1 irlantilainen, 3 neekeriä, 1 suomalainen Turusta ja minä. Täällä puhutaan kaikkia kieliä, väitellään ja riidellään joka päivä. Joulusta emme paljoa tietäneet, sen verran vaan että olimme sinä päivänä vapaat. Toisena joulupäivänä ja uudenvuoden päivänä olimme taas työssä. - Bbl.

[Lähde: Päivälehti 7.3.1890 sivu 2]

[Bbl. = Borgåbladet]