Merimiehen runo

Merimiehen runo Kirjoittanut Pietari Mansikka

Vettä kynnän velloittelen,

Minä aaltoja ajelen,

Kynnän aika aurasella,

Hevolla syömättömällä,

Että vaahto vatsan alta,

Käypi selkeä selästä.

Valan pitkiä vakoja,

Kynnän syltäkin syviä –

Pellolla perättömällä.

Vaikka tuuli tuudittaapi,

Ilma kiivas kiidättääpi

Laivaa lainetten välissä,

Jotta pauhaapi pahasti

Aalto laivan laitasella,

Vielä viskaapi sisälle

Myrskyn kourissa kovissa, –

Tok’ on turva myrskylläkin,

Vesi veljenäin omana,

Sisarena aina aalto,

Isot lainehet isänä,

Äijät aallot äitinäni.

Ei ne painuta pahemmin,

Myrsky uhkaava upota,

Joll’ ei päivät päätettynä

Ole loppuhun osattu,

Että Tuoni etsiskellä,

Surma tahtoisi tavata

Myrskyn kautta kaatamalla

Syvyytehen syöksemällä!

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.