Metso

Metso *). Kirjoittanut Herman Emanuel Hornborg

Jos on hölmöt ihmisissä,

tyhmät joukossa jalossa;

löyvät myöskin lintuin

luona tyhmeyttä täyvellistä,

huomat huonoiksi havaitset,

ehkä luonto liikuttava

tuntoa tykytteleepi.

Vaikka veri vikkelästi

virtajaapi, viereksiipi

syvän sytämen sisässä,

verkas onpi linnun luonto;

unohtaapi usiasti,

itsiänsä ilman alla

metson murikka mokoma.

Ummin silmin ukko parka

metso rukka ruikuttaapi,

suhiseepi soitimessa

paikkasella puuttomalla

immin innossa ihanan;

haureuten harjoittaissa

salon synkiän sisällä

luonnon kilvassa keväillä **).

Ei kuule kopinan käyvän

risuin roiskaavan jaloissa,

metsä-miehen mainiolla,

hipsuttelen hiivimällä,

tavoittaissa teuraaksensa,

sukkelasti siipis-metsän,

onnin ottavan otuksi.

H[erman]. E[manuel]. H[ornborg].

*) Muualta tullut. Puheen parsi ilmottaa tämän palasen olevan kotosin Viipurin Läänistä, eli sen rajoilta.

**) Tästä lähtiin on loppu mielestämme hankalan lainen käsittää’, vaan pannaan se yhtähyvin tähän koskematonna, sillä että tekiä on kieltänyt meitä vähääkään muuttamasta. W. S. T.

Lähde: Oulun Viikko-Sanomia -lehden vuosikerta 1830, 16. tammikuuta s. 3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 27.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Oulun Viikko-Sanomia, vuosikerta 1830. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ovs/ovs_1830_rdf.xml.