Miekalle työtä
| Miekalle työtä. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
- Voi raitis henki, lailla virran vaisun
- Sä rantatörmänteitä silpoile,
- Saas nähdä, Vuoks’ kuin pilviin saakka paisuu
- Ja kurjan ihmisyyden huuhtelee.
- Imatra, rysky, pauhaa intoo uutta
- Ja syömeen taivaan tulivasamat!
- Sais siitä sankar taistoon voimakkuutta,
- Jos masentaa sen esteet surkeat.
- Ja sankar nousee taasen intomielin
- Ja miekan kahvaan käsi jännittyy!
- Ei kyitten parvi taida kähykielin
- Siell’ liikkua, miss’ sankar näyttäyy!
- Uus kilpi suojaa kasvoo kalmeaista,
- Se välkähyy kuin ”Mars’in” milloinkaan,
- Vahvistaa säilä kättä horjuvaista,
- Se leikkoaa kuin totta tarvitaan.
- Se kanssaan pyytää kirkon vanhan herran,
- Jos liittoon yhtyis maata perkaamaan,
- Vaan kieltää jos, niin pelkään että kerran
- On sama säilä hänen turmanaan.
- Se miekk’ ei lemmi kuolleen uskon rauhaa,
- Miss’ paimen parka itse nukahtaa;
- Ei kuule, miten Hornan joukko pauhaa
- Ja viime linnan uhkaa valloittaa.
- Jo vonkuu vuor’, isämme minne muinen
- Vapauden viirin, ristin pystytti,
- Sen vartiat kuin portto tuiretuinen
- Hekuman lempeen kanssaan vietteli.
- Ja Hornan lippu ristin vieres liehuu,
- Ja viirin musta pilkku himmentää,
- Ja lemmen neste Herran kalkis kiekuu,
- Ja Hornan teltta kuorin pimittää.
- Vaan teltan yli huutaa huuhka musta.
- ”Meit’ uskon voima pahast’ varjelee!”
- Vaan hän ei huomaa, miten teltan suusta
- Its’ Hornan henki ilkkuin katselee.
Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.