Miekka seinällä

Miekka seinällä. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio

Se vuotta monta kymmentä

On siinä rippunut,

Sit’ aurinko on paahtanut,

Se siit’ on ruostunut.

Ei kenkään viitsi puhdistaa

Nyt säilää konsanaan,

Se ruosteisena tomuineen

Vaan siinä maata saa.

Vaan tunnollinen katsoja

Ei kohta käänny pois,

Hän seisahtaa ja tarkastaa,

Se on kuin ääni sois:

”Tuo säilä, sit’ ei kieltää voi,

On nähnyt enemmän

Kuin kenkään meistä, aivojen

Jo virtaan vyöryvän.

Ol’ aika, sodan huuruissa

Se milloin välähti,

Ja iski tulta, valkeaa

Kun kilpeen helähti.

Se silloin kiilsi, punotti

Verestä Ryssien,

Sai kuulla, miten pauhasi

Ääni rumpuin, tykkien.

Ja liehumasta lakkasi

Vast’ illan tultua,

Kun vihollinen ajettu

Oli mailta, halmeilta”. –

Jos vainolainen Suomen maan

Ei kohta taukoa

Piukottamasta sydämen

Ja kielen kahleita,

Niin vanha miekka seinällä

Viel kerran helähtää,

Ja silloin tuli, leimaus

Taivaasta välähtää.

Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.