Mielelle levottomalle

Mielelle levottomalle. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Oi, hehku, hehku, mieleni levotoin!

Ain’ tyytymättä rikkahan ihanteen,

Ja auvon täyden nautintahan,

Uusia riemuja huokaa taasen!

Oil pyyntös äsken leppeä silmäys

Vaan neitoselta; – nyt kun sen saavutit.

Jo eemmäs astu, ensimmäiset

Kainoset suutelot hältä kiistä;

Ja huulen purppuralla kun ruusua

Ei löydy, jonka mettä et juonutkaan,

Jo joudu saalihia taasen

Nousevan linnikon alta etsiin.

Niin, voimin uusin, mieleni levotoin,

Ain’ suonissani kiehuos, luoden vaan

Jok’ ainoan voiton eestä uuden,

Kaukoa siintyvän, arvoisamman.

Sun hourulainen haahmohon autuuden,

Jon rauhaks’ lausuu, vaihtoa pyytäköön,

Ja jähmistyksen koppasessa,

Raakkuna ryömien, värjätelköön.

Ma sua lemmin! – Kenkäpä vaatikaan,

Pait sie, mun merta aavoa etsimään,

Sen aaltojen ja myrskyin kanssa

Maaliman riemuista kamppaukseen.

Sa enkel’ autuas, mua seurailet

Ja elon päivää hiihdytät nauttimaan,

Ja kun se loppuu, haudassakin

Nostatat vielä mun tainnoksista.

Ja auringon ja tähtien äärillä

Sa seuraat vielä, – neuvoen, autuuden

Kun maljaa juon, mun maailmoita

Loistelevampia oottaan aina.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.